Tämän päivän kuulumiset

lauantai 5. lokakuuta 2013




Moi! Eilen illalla olin kirjoittanut postauksen, bloggauksesta ja nettikiusaamisesta varastoon. Onneksi en sitä masennuksen vallassa julkaissut, koska aamulla tajusin, että mun blogissa ei mennä niin pitkälle. Minä en tee postauksia, jossa valitetaan negatiivisistä kommenteista ja masistellaan kuinka tyhmää bloggaus on välillä. Vaan minä menen eteen päin, en kerjää niillä postauksilla kivoja kommentteja, joita varmasti tulisikin ja jotka varmasti piristäisivät. Ehkä nyt kaikkien on parempi hieman hengähtää, miettiä uudestaan onko tapahtunut jotain käsittämättömän kamalaa vai ovatko Tiia ja Pinja vain tehneet kalenterin. Kommentien sävystä ja ihmisten reagtiosta voisi päätellä, että olen tappanut hevosen tai jotain yhtä kamalaa. Olen saanut uhkailuja, kuinka joku nyt lopettavaa blogini lukemisen. Se ei minua hetkauta, jos jotakuta ei blogini kiinnosta on parempi että hän lopettaa kokonaan lukemisen mitä kommentoi päivittäin negatiivisesti tai ajattelee lukiessaan kuinka nolo ja naurettava olen. Kirjoitan tätä niille, joita oikeasti kiinostaa meidän tekemisemme ja tärkeintä, kirjoitan tätä itselleni. Tämä on minun hauska harrastukseni, josta meinaa kyllä välillä tulla vähän liian ikäväjuttu. En kumminkaan halua ottaa kommenttien valvontaa käyttöön tai anonyymien kommentointia pois, se ei vaan ole mun blogin juttu. Kyllä täällä saa asiansa ilmaista, tietysti voisi olla ihan aikuismaista miettiä miten asian ilmaisee. Huomatessani että kun tulee enemmän ilkeitä kommentteja, ovat positiiviset kommentit monta kertaa kivemman tuntuisia kuin yleensä. Kiitos siis todella paljon niille jotka kommentoitte ihania juttuja postauksiin, ahkerasti kommentoivat ihmiset jäävät mieleeni. Mieleen jäävät myös negatiivisesti kommentoivat. Molemmista voisin julkaista vaikka listan tähän, sen verran hyvin jää mulla kommenttien kirjoittaja ja sen sisältö mieleen. Päätinkin viikonloppuna kommentoida kaikkiin blogeihin positiivisesti joita luen, joskus kannattaa haastaa itsensä tälläiseen. Jokainen bloggaaja tietää miten kivat kommentit tuntuvat kivoille ja auttavat jaksamaan blogin pyörittämisessä. Tässäpä nyt pientä avautumista. Kannattaa katsoa juuri julkaistu Tumen mahtava video (linkki videoon), puhuu asiaa! Kaikkien kannattaa katsoa. Nyt sitten Voiton kuulumisiin.


  
Kerroin keskiviikon postauksessa, että Voitto ei pura energiaa ratsastaessa riehumiseen vaan muuhun höseltämiseen esimerkiksi hoitaessa. Julkaistuani tämän postauksen lähdin talliin ja arvatkaa minkälainen possu siellä oli. Ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa, Voitto säpsyi jä lähti ihme pukkihyppelyä useampaankin kertaan. Ei mitään pahaa riehumista, mutta Voitolle epänormaalia :D Jatkossa pitää valita vähän toiset sanat, kun kehuu miten hyväkäytöksinen heppa mulla on vaikka onkin tullut juuri saikulta. Sen jälkeen Voitto on kuitenkin ollut melko rauhassa, spurttaillut tarhassa muttei riehunut ratsastaessa.

Kuvattiin tänään videopostaus Pinjan kanssa saatte sen heti kun ehdin editoida, videoita ja erikoispostauksia on muutama varastossa joten niitäkin on nyt tulossa. Ratsasteltiin Pinjan kanssa eri aikaa, joten videota ja kuvia tuli molemmista jonkun verran. Aurinko paistoi melko haastavasti kentälle ja meillä oli pelkästään lyhyt putki mukana, joten kuvat ovat nyt mitä ovat.
 
Ratsastus meni muuten hyvin, mutta Voitto on melko jumissa ja jotenkin vähän epämääräinen edestä. Toivotaan että se menisi ohi hyvällä jumppailulla. Olenkin tehnyt kevyesti väistöjä sekä avoja tässä muutamana päivänä. Annoin Voiton tänään mennä melko pitkässä muodossa ja laukassa menin oikeastaan ihan pitkin ohjin, jotta Voitto voi venyttää kaulaa oikeasti alas. Toivotaan, että seisotuksen aikana tullut jäykkyys katoaa ja että päästään pikkuhiljaa takaisin normaaliarkeen. Tällä hetkellä, uskon että ei mennä tulevana viikonloppuna oleviin Kimmon kisoihin. Parempi ottaa rauhassa, mitä hätiköidä saikun jälkeen liian nopeasti kunnon treeniin. Kovasti kyllä tekee mieli kisoihin ja nyt lähiseudulla ei ole tulossa paljoo kisoja, joten siitäkin syystä olisi ollut kiva käydä Kimmolla hyppäämässä. Hevosen hyvinvointi on kuitenkin tärkeintä ja Voiton ehdoilla mennään.

Valmennus ei olisi pahitteeksi ihan mun istunnankaan takia, järkyttävää kun lösötän joka suuntaan..:D

229 kommenttia

  1. ... Ja kiva pousti:) huom sama ano ku edellinenkin mutta en ole se neljäs viides sadas tyyppi:)

    VastaaPoista
  2. Uskon että tuhannet negatiiviset kommentit ovat loukkaava katseltavaa! :( Mielestäni kalenteri on teidän tapauksessanne erittäin hyvä ja toimiva idea. Itseppä lukijat teiltä kaikkea haluavat niin miksi tuollaista ei saisi toteuttaa!! Aivan eri asia jos joku kuuluisa bloggaaja laittaisi oman pärstänsä kalenterin joka sivulle. Teidän kuvanne ovat taiteellisia ja hyvin kuvattuja/ yhdistelty värejä...
    Olkaa ylpeitä itsestänne!<333
    ps. Hyvä postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi niitä ei tule kerralla tuhatta, hieman pienemmistä määristä kumminkin onneksi kyse:) Kiitos piristävästä kommentista<3

      Poista
    2. Aivan sama mieltä tuon ylemmän kommentoijan kanssa!!:) ihania kuvia ja söpö voitto. Ja kaunis tiia!:)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Tää oli kerrassaan mahtava postaus! :) Puhuit alussa kunnolla hyvästä aiheesta, itse pysyn samalla kannalla sun kanssa, etten ala kirjoittelemaan masentavasti anonyymeistä. Näyttää kivalta sun ja Voten meno, ette oo hyvä pari, vaan TÄYDELLINEN pari! ♥, vaikka muutama anonyymi on ihan eri mieltä! Menestystä sulle ja Voitolle aina! (: <3

    - Niina (en ollut kirjautunut, joten laitoin anonyyminä :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja oli tarkoitus vielä kysyä, että mistä noi sun saappaat on ostettu, ne on tosi kivat!? (: + minkä merkkinen ja muistatko hintaa?:)

      - Niina :)

      Poista
    2. Kiitos<3 Saappaat on Mountain Horsen Richmondit, niitä on lähes kaikissa kaupoissa joten googlaamalla löytyy tarkempaa infoa ja hinta:)

      Poista
  5. Ihanan pitkä postaus tallilla luettavana ❤ Tosi kiva postaus, tykkäsin!

    VastaaPoista
  6. Rakastan tuota uutta banneria ja ulkoasua! Kuka bannerin on tehnyt? :) Tyhmiä noi jotka kiusaa sua netissä :< Vode on ihana :3

    VastaaPoista
  7. "Eilen illalla olin kirjoittanut postauksen, bloggauksesta ja nettikiusaamisesta varastoon. Onneksi en sitä masennuksen vallassa julkaissut, koska aamulla tajusin, että mun blogissa ei mennä niin pitkälle. Minä en tee postauksia, jossa valitetaan negatiivisistä kommenteista ja masistellaan kuinka tyhmää bloggaus on välillä. Vaan minä menen eteen päin, en kerjää niillä postauksilla kivoja kommentteja, joita varmasti tulisikin ja jotka varmasti piristäisivät"

    Ja tossako et sitten ollenkaan kerjää kivoja kommentteja, jotka tsemppaisivat sua tyyliin: "Hyvä Tiia, ettet julkaissut sellaista aihetta jee :):):):):):):):):):)" ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut ainakaan tarkoitus kerjätä, kunhan kommentoin eilisiä fiiliksiä ja kerroin kuulumisia :)

      Poista
  8. kiva postaus, mut teksti ois voinut olla hieman isompi tai jaksoteltu paremmin, mut muuten oli hyvä ja kivoja kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai isompi fontti vai pidempi teksti?:) Koitan kiinnittä jaksotukseen paremmin huomiota jatkossa.

      Poista
  9. Tossa toisessa ratsastuskuvassa Voitto näyttää tosi hyvältä! :) Se on ryhdikäs ja takapää näyttää olevan hyvin mukana.

    Mulla ois tosi paljon kommentoitavaa, niin negatiivista, että positiivistakin asiaa, mutten nyt jaksa pukea ajatuksia sanoiksi :D Ehkä joskus vielä saan aikaseksi, voiko sulle laittaa esimerkiks facessa viestiä, kun en ehkä jaksa aiheuttaa minkäänlaista keskustelua sitten ainakaan täällä kommenteissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva saada positiivistä palautetta meidän menosta, varsinkin kun fiilikset eivät selkään olleet mitkään parhaimmat:) Laita vaan facessa viestiä, mielelläni luen negatiivisempääkin palautetta jos se on rakentavasti osattu esittää.

      Poista
  10. Vähän kiva postaus :) Sää ja vote otte huippu pari ! ♥

    VastaaPoista
  11. Hulabaloo syntyi totta siitä teidän kalenterista.oot vahva ihminen ku jaksat katsella myös tusinoittain sellasta tekstiä..
    Ihana voitto:) iteki haluisin päästä tallille mut ikävää ku lähellä ei oo semmosis kivoja heppatalleja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä synty..:D Voi, toivottavasti löydät jonkun kivan tallin läheltäsi!

      Poista
  12. Tosi asiallista tekstiä tuohon alkuun!
    Ja kiva lukea näin pitkästi teidän menosta,
    erikoispostauksia odotellen:)

    VastaaPoista
  13. Joo, Tume kyl puhu asiaa :)
    Inhoon itse hyvin suuresti tuollaisia "oot sika ruma ja tyhmä" kommentteja. Mitä järkee niissä on?

    Oot tosi hyvö bloggaaja, molemmat blogisi on huippuja:)

    VastaaPoista
  14. Luin äsken noita ton kalenteripostauksen kommentteja ja olin ihan ihmeissäni :D Siis häh, en nyt ihan ymmärrä mistä ihmiset vetää herneen nenään. Kukaan ei pakota ostamaan sitä kalenteria, vaan voi sitten vaikka ostaa jostain kirjakaupasta sen missä on kuvia valkoisilla hiekkarannoilla laukkaavista arabeista tai auringonlaskussa keulivasta friisiläisestä.

    Mä oon joskus miettiny kalenteria Nuudelin kuvista, lähinnä siis just oon ajatellu että ois hauska lahja sukulaisille sun muille :) Joten mun mielestä ideana just hyvä ! "Ehkä nyt kaikkien on parempi hieman hengähtää, miettiä uudestaan onko tapahtunut jotain käsittämättömän kamalaa vai ovatko Tiia ja Pinja vain tehneet kalenterin.", toi oli hyvin sanottu.

    Tsemppiä, ja ihana muuten toi toinen ratsastuskuva ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse mietin ihan samaa, ketään kun ei pakoteta sitä ostamaan:) Kiitos tsempeistä!

      Poista
  15. Millon sä arvot ne kannukset?

    VastaaPoista
  16. kivoja kuvia ja blogisi on paras.

    VastaaPoista
  17. kuinka monta vuotta sä oot ja entä pinja ja mistä kannuksista toi ano puhuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä oon 16 ja Pinja 14, täällä oli vähän aikaa sitten kannusarvonta täällä blogissa:)

      Poista
  18. Minäkin ihmettelin kovasti noita kalenteripostauksen kommentteja! :D Mulle enää harvemmin tulee negatiivisia kommentteja ja luulen, että se johtuu siitä, etten enää jaksa välittää niistä kuten joskus aiemmin, vaan poistan ne ja yleensä jätän kommentoimatta niitä millään tavalla. Se ei voi kuitenkaan olla ainoa syy, koska sulle tulee niitä nykyään ihan älyttömät määrät ja suhtaudut asiaan kuitenkin hirmu rauhallisesti ja fiksusti.

    Itse olisin kyllä tuossa tilanteessa varmaan jo julkaissut sen valituspostauksen ja niitä olenkin tehnyt useita aikoinaan, mistä olen myös saanut kuulla paljon, että kerjään huomiota ja olen säälittävä jne. Tuohon sanoisin, että me ihmiset ollaan vaan kaikki erilaisia, osa toimii enemmän tunteiden ja osa järjen varassa. Itse olen niin tunneihminen ja toimin nopeasti, usein myös ajattelematta seurauksia, että minulta ei tuollainen järkevä "ei tämä nyt olekaan niin kamalaa"-ajattelu ihan helposti onnistu. Tosi hienoa, että sulta sellainen onnistuu!

    Eiköhän tässä ole taustalla jonkinlainen katkeruus siitä, kuinka paljon saat huomiota. Mullekin tuli enemmän negatiivisia kommentteja silloin, kun blogini oli "se suosituin", jolla oli eniten lukijoita. Sain eniten huomiota. Jokainen ihminen varmaan jollain tasolla haluaa huomiota, vaikkei sitä itselleen tai varsinkaan muille aina myönnäkään. Itse sain aika kauan kestää jatkuvaa negatiivista ryöpytystä ja täytyy sanoa, että nyt kun mun blogi ei enää ole se suosituin hevosblogi, niin mulla on paljon mukavammat oltavat. :D Ihme juttu ja aika harmillinenkin, mutta siitä huomaa todella hyvin sen, mikä se juttu onkaan, joka noita ilkeileviä lukijoita tosiasiassa ottaakaan päähän. Toivottavasti tämä tilanne rauhoittuu teidän kohdalla, tiedän kokemuksesta, että kivaa se ei ole. Tsemppiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo huomioitta jättäminen on järkevintä ja vähentää ilkeilyä, huomattu on itsekkin. Jos tää vielä jatkuu näin "agressiivisenä", niin otan itsekkin varmaan kommenttien valvonnan päälle. Sinun valituspostaukset, ovat olleet minusta joka kerta oikein hyviä. Osaat kertoa asiat hyvin, alkaa ihan oikeasti ajattelemaan itsekkin vaikkei niitä ilkeitä kommentteja edes kirjoittele.

      Itsekkin olen huomannut, että blogissasi on paljon parempi ilmapiiri ja tosiaan syy ikävien kommenttien vähenemiseen voi olla tuo "suosituimman blogin titteli" siirtyminen. Suosittu blogi nostetaan silmätikuksi, jolloin tänne eksyy myös ne jotka eivät blogista pidä. Kiitos tsempeistä ja toivotaan, että sinunkin blogin ilmapiiri pysyy hyvänä, eikä palaa siihen ikävään tilanteeseen jossa olit joku aika sitten ja täällä minunkin blogissa palattaisi taas normaaliin positiiviseen ilmapiiriin:)

      Poista
  19. laita anonyymikommentointi pois päältä niin saavat ihmiset laittaa nimellä paskaa niskaa! :-D mutta jos tarvit sitä esim. arvontoihin nii onhan sitä helppo vaihtaa se takaisin + ei bloggerin käyttäjätunnusta oo niin vaikia tehä ku jotkut sanoo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymeiltä tulee kumminkin niin paljon kivoja kommentteja, etten viitsisi sitä sen takia ottaa pois..:) Ja tosiaan, se ei kovin vaikeaa ole!

      Poista
  20. kiva postaus, ja oikeasti upeita kuvia! ootte kaikki tosi hyviä kuvaamaan, ja ratsastat hyvin voitolla. :))

    VastaaPoista
  21. En kyllä oikein tajua miksi jonkun tarvitsee alkaa vauhkoamaan kalenterista. Itse katsoin vain että eipä tullut omaan mieleen tuollainen mutta hauska idea ja siinä se. Miksi ihmeessä asiasta ntarvitsee tehdä niin suuri numero...? Noh mutta onhan se helppo huudella anonyyminä... Nostan kuitenkin hattua sinulle kun kestät huonot kommentit ja annat asian olla! Se ei kuitenkaan aina ole ihan niin helppoa :)
    http://edistysaskeleita.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mekin täällä ollaan koko perheen voimin mietitty, mutta vieläkään ei ole tullut järkevää selitystä tollaselle suorastaan idioottimaiselle käytökselle:)

      Poista
  22. tosi kiva postaus :] onko tossa viimesessä kuvassa tarkotus että sun naamaa ei näy vai lagiiko tää kone ? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sumensin sen kun ilme oli niin kamala:D Eli koneesi ei lagaa.

      Poista
  23. Jotenkin musta tuntuu että sunblogi ja kirjoittamistyyli on muuttunut ihan vähän äskettäin, mutta parempaan suuntaan! Sen oikein lukijakin tajuaa että Tiiarobotti ei siellä kommentoi joka kommenttiin "kiitos!", vaan oikeasti ajattelee lukijoita! :---)

    VastaaPoista
  24. Mä luulen et tästä teidän kalenterista tuli sen takia iso hulabaloo, että rupeatte Pinjan kanssa ns "tuotteistamaan" blogianne, eli jää aika pitkälti maku, että rahan ahneina tätä kirjoitatte. Teillä kuitenkin on sponsorit ja saatte ilmaisia vaatteita, mikä varmasti ärsyttää monia ihmisiä joilla ei ole mahdollisuuksia niihin lähtökohtiin mitkä teillä on (varakas perhe, oma talli, hevoset, uudet elektroniikkatuotteet yms.) mikä on myös aika ymmärrettävää. Tuo kalenteri oli jo aika retostelua, miksi ette vaan tehneet itsellenne? Aika rahastuksen makuahan tuossa on, vaikka ei se tyhmä ole joka pyytää, vaan se joka maksaa. Tavallaan olette hyvin älykkäitä tässä suhteessa, kun osaatte katsoa miten blogia voi markkinoida ja lyödä bloggaamisen rahaksi. Itseäni tämä lähinnä huvittaa, sillä olen aikuisopiskelija ja elän hyvin niukalla rahalla ja hevosenikin jouduin taloudellisista syistä myymään pois. Sitten lukee 16-vuotiaiden blogia joilla vanhemmat kustantavat kaiken ja ruetaan vielä tekemään rahaa erikseen blogin avulla.. Joo, olen katkera ja voin reippaasti sen myöntää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän pointtisi ja hienoa, että osaat myöntää olevasi katkera:)

      Poista
  25. Tämä ei oikein liity tähän postaukseen miten kään ja hieman nolottaa kysyä tätä. Mutta olen tekemässä blogia ja en löydä siihen mitään kivoja taustoja , niin ajattelin kysyä , mistä sinä otat taustoja vai teetkö ne itse. Olisi myös kiva että jos voisit joskus tehdä postauksesn jossa kerrot miten muuttelet blogin ulkonäköä, mistä otat taustoja / miten teet ne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkaappa tämä postaus: http://lillivoitto.blogspot.fi/2013/08/taustakuvia-blogiisi.html

      Poista
  26. Vielä on aika iso etunoja ja ootko yrittänyt korjata sitä?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luitko ton loppukommentit, istunta on taas huonontunut joten tietysti yritän korjata:) Eihän tuo kauniin näköstä ole..

      Poista
  27. Kirjoitin itse vähän aikaa sitten omaan blogiini postauksen anonyyminä kommentoimisesta, sillä vähän ajan sisään yleensä niin kovin huomaamaton blogini oli saanut monen monta tahallisesti ilkeää kommenttia. En tehnyt sitä sen takia, että saisin paljon positiivisiä kommentteja, kuten itse muotoilit asian. Tein sen viestiksi anonyymeille ja minua tahalleen loukkaaville henkilöille viestiksi, että minullakin on tunteet. Toki suurinosa tulleista kommenteista on roturasismia blogissani esiintyviä lämminversiä kohtaan, mutta on niitäkin, jotka liittyvät täysin minuun ja minun ratsastukseeni. Kerroin myös bloggaamisen harmeista ja haittapuolista, ja juurikin siihen postaukseen sain niitä positiivisiä kommentteja, vaikken niitä millään tavalla tarkoituksellisesti kerjännytkään. Näiden ilkeiden kommenttien jälkeen yhdessä talliporukan kanssa päätettiin, että meidän tallilla bloggaajat pistävät nyt ainakin joksikin aikaa kommenttien valvonnan käyttöön, sillä anonyymeiltä kommenttioikeuden vieminen ei minusta kuitenkaan olisi ollut oikein.
    Jos kiinnostaa, niin kyseinen postaus löytyypi täältä: http://edesainaeivoivoittaa.blogspot.fi/2013/09/142-mielta-painavia-asioita.html

    Kiva postaus kuitenkin, muutama kappalejako alkuun olisi voinut tehdä teksistä entistä luettavampaa, mutta muuten hyvää tekstiä! En yleensä jaksa kommentoida seuraamiini blogeihin, mutta päätin rikkoa rajoja tällä kertaa... :D Voitto näyttää kyllä tosi kivalta ja olisi kiva jos törmättäisiin perjantain horse showssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Äskeinen kommenttini oli ihan hassusti muotoiltu, mutta tuo ensimmäinen on myös täynnä ajatusvirheitä... :D Älä siis välitä, jos muutama sana toistuu pariin otteeseen!

      Poista
    3. Pakko sanoa, että tuo postaus oli todella järkevää tekstiä noin nuorelta tytöltä :)

      Poista
  28. Kiva postaus ja voitto näyttää ihan hyvältä ainakin kuvien perusteella :) En mäkään oikein tajua ton kalenperipostauksen ilkeitä kommentteja! Minusta teitte tosi hyvän jutun ja oikeasti mahtava idea! Kuvat on vieläpä kiinostavia ja hienoja yms. Kaikkien pitäisi saada toteuttaa ideoitaan ja tehdä mikä hyvältä tuntuu,ilman että muut tulee ja hakkaa maanrajaan :( Sitäpaitsi,kalenterin hinta on ihan samanmoinen kun "normin"heppakalenterin... Sulla on tosi hieno ja ihana blogi ja etenki kuvat!Kaikki(varsinkaan minä) ei osaa kuvata niin kun te! :D Tsemppiä jatkoon Tiia!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lisäys äskeiseen, eihän toi kalenteri välttämättä edes liity blogeihinne. Kuka tahansa voisi oikeestaan tehdä kalenterin,jos ei myytäväksi niin itselleen :) meilläpäinhän partiolaiset myyvät joulukalentereita ja sellasta :)

      Poista
    2. Kiitos:) Ja tosiaan hinta on samassa linjassa mitä kirjakauppojen kalenterit ja totta tuo toinenkin kommenttisi.

      Poista
  29. Hyvä postaus :) en tajua noita ilkeitä kommentteja.. Itselleni niitö ei ole tullut ainakaan vielä koska blogini on alle viikon vanha.. :D Haukkujat on oikeasti vain kateellisia, vaikka toisin väittävätkin. Oot tosi kaunis ja sulla ja Pinjalla on tosi kivat blogit :)

    jadeslifestyle.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Toivotaan ettei sun blogiin niitä ilkeitä kommentteja edes tule:)

      Poista
  30. Ei jestas kuinka mielipuoliselta voitto näyttää tossa kolmannessa kuvassa :D
    Mutta en määkään ymmärrä noita ilkeitä kommentteja, saisivat laittaa nimensä esille eikä anona kommentoida... Silloin ainakin tietäis kuka niitä viestejä kirjottelee :)

    www.ponijutut.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep Vote on vähän hullun näköinen haukotellessaan:DD

      Poista
  31. Kerrankin asiaa!!! Hyvä Tiia! Sun blogi on lempiblogini ja sä & Vote ootte mahtavii!!! ♥ Mä en ainakaa huomaa et ois lyhyellä putkella otettui kuvii, koska laatu on hyvä! :) Mukavaa syksyä! :)

    VastaaPoista
  32. voisitko tehdä videon; hevosen hoidosta yhden päivän ajan ja ,että kuinka rankkaa se on jne. jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin tehdä jotain sen tapaista joku päivä:)

      Poista
  33. Ihana postaus ja ihania kuvia! Vote on tosi söpö kun se haukottelee :3
    Hauskaa syksyn jatkoa! :)

    VastaaPoista
  34. Periaatteessa ihan mahtavaa jotenkin tietää ettet julkase sun blogiin ihan mitä sattuu, vaan tiiät et missä sun blogin raja kulkee ja ajattelet ennenku julkaset, koska oon törmänny muutamaan semmoseen blogiin, jossa just julkastaan ihan mitä sattuu, joita on sit aika inhottava loppuen lopuks lukee. Sun blogin kohalla mulla ainakin pysyy mielenkiinto vielä tosi pitkään! Tosi upee blogi:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan välttää negatiiviset kommentit, joten mietin yleensä vähän mitä julkaisen täällä :) Kiitos paljon!

      Poista
  35. Kiva postaus ja ihania kuvai! :3 Löysin muuten yhden blogin, jossa on sun tausta kopsattu "laittomasti"

    http://nuoriponiratsastaja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Käynpä ilmottaan tonne, kiitti kun vinkkasit!

      Poista
  36. Ihana postaus!♥ :) Oon jo pitkään aatellu kysyy että mistä noi sun my day:den biisit oot hankkinut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) täältä: http://www.audionautix.com/

      Poista
  37. Tää oli tosi kiva ja asiallinen postaus Tiia. Harmi kun siitä kalenterijutusta tuli niin iso juttu! Musta se oli hyvä idea! Sun blogi on vaan ihan paras! :)

    VastaaPoista
  38. Voitko tehdä mulle bannerin? Kun itse en osaa ja on mennyt hermot kun olen yrittänyt tehdä banneria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen maksua vastaan bannereita, katso tarkemmat ohjeet grafiikkapajasta:)

      Poista
  39. Kiva postaus. Voitto on söpö noissä hupsuttelu kuvissa. Sulla on ihana blogi.

    VastaaPoista
  40. Tosi outoa, että yhdestä kalenterista tuli niin iso juttu, eihän kenenkään ole sitä pakko tilata jos ei kerran halua.Tosi ärsyttävää kyllä tommonen :) tosi hienoja kuvia, varsinkin noi 2 ensimmäistä! :)

    VastaaPoista
  41. Ihana postaus♥ Mun mielestä puhut asiaa. Toi kalenteri on ihana ajatus ja siellä on ihania kuvia mitä on julkaistu sun ja pinjan blogeissa. Ja ihania kuvia ja voitto on ihana♥

    VastaaPoista
  42. Kiva ja asiallinen postaus, ja parin päivän ajan oon seuraillu sun blogia ja lukenu vanhoja postauksiakin, vaikutat tosi kypsältä ja mukavalta, tekstit on mukavia ja varsinkin kuvat on ihania! Tälläsen entisen heppatytön ratsastuskuume vaan kasvaa ja kasvaa aina ku näitä kuvia kattelee :D

    http://xoxotjulia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla että saat tuollaisen kuvan minusta:)

      Poista
  43. Ihan hirveetä miten jotkut ovat törkeitä! Eilen luin pätkän ihan kauhuissani sitä sun tekstin kommentteja. Itselläkin oli jo kasvaa sarvi päästä ulos, vaikka eihän asia mulle mitenkään kuulu. Entä sitten jos oisin sinä? Olisin varmaan vetänyt kilometrin mittaisen valituspostauksen, hieman äkkipikainen kun olen :D

    Musta on jotenkin kovin outoa, miksi monet laittavat niitä valitus viestejä. Ihan kuin se jotain auttaisi, parantaisi heidän omaa mielenterveyttään tai toisi riemua. Joskus nuorempana tuli koitettua pistää vähän ilkeää kommenttia jonnekkin, mutta se oli vain hetken hauskaa. Sitten kun myöhemmin pistin ihanan kommentin yhteen blogiin.
    Se fiilis oli mahtava, en tajunnut kuinka iloiseksi voi tulla laittamalla iloisen kommentin ja kun blogin kirjoittaja vastasi ja kertoi ilahtuneen hurjasti ja kommenttini piristäneen päivänsä niin kyllä sitä loppupäivän oli hyvä fiiliis. Samoin kun tänne joskus pistin sen miten nyt menikään "tyhmä lopettaa lukemisen, viisas skippaa huonot postaukset" viestin ja se sai paljon positiivista huomiota niin kyllä sitä oli loppupäivän aurinkona.

    Olenkin ajatellut facessa semmoisen "hauska netti" kampanjan aloittamista, jonka tarkoitus olisi juuri kannustaa ihmisiä laittamaan iloisia viestejä, ilahduttaa pienempiä,blogeja ym. Mukana olisi arvontoja ja jotain extraakin. Katsoo vain, tuleeko tehtyä, ei se varmaan paljoa huomiota kylläkään sais.

    Kaikkea hyvää ja hyviä ilmoja ratsasteluun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisasta puhetta, itse olen onneksi tottunut pikkuhiljaa ilkeisiin kommentteihin muuten olisin varmaan itsekkin tehnyt ja julkaissut sen valituskommentin..:D Tuo sinun kampanja olisi hyödyllinen ihan jokaiselle, minusta tälläisiä asioita nettikäyttäytymisestä pitäisi puhua paljon enemmän kouluissakin! Kaikkea hyvää myös sinulle:)

      Poista
  44. Mun mielestä se kalenteri oli järkevä idea vaiken itse sitä ostaisikkaan sen voi ostaa halukkaat ja tosi hyvä postaus

    VastaaPoista
  45. Kiva postaus! Tykkän itse siitä kuinka jaksat kirjoittaa niin pitkiä kommentteja ja laittaa kuvia/ottaa. Älä välitä negaativisista kommenteista koska ne ovat vain niin kateellisia. Pärjäile :) sinulla on tooooooosi hyyyyyyyvää blogi. Jos jaksat käy stekkaa mun www.aamujamina.blogspot.fi ;)

    VastaaPoista
  46. Hahah, ihana Voitto! :D Ehkä kuitenkin parempi että se ei häslää ratsastettaessa kuitenkaan? :D Mutta vitsi mä ihailen sua! Tiiätkö, on ihmisiä jotka vaan sopii niin hyvin hevosen selkään, esimerkiksi sinä.. :)! Oikeesti näytät niin hyvälle tuolla Voiton selässä, ootte täydellinen pari :)!! Kaikkea hyvää teille !

    VastaaPoista
  47. Ton kommentoimisen suhteen oon ihan samaa mieltä sun kanssa :)
    Tää oli kiva postaus ja jään innolla odottamaan, mitä tulee seuraavaksi!♥

    VastaaPoista
  48. Ihana voitto! Toivon ettei negatiiviset kommat ei saa sua loppaamaan blogia ! Tää on niin paras blogi!! :)<3<3

    VastaaPoista
  49. Kiva postaus ! Ja puhut niin asiaa tossa alussa, ei oo mitään järkee tulla anonyymina haukkumaan toisten tekemisiä ... Toi sun toppaliivis on tosi kivan näkönen, mistä se on ostettu ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Se on Spooksin liivi ja ostettu Horse Showsta viime vuonna.

      Poista
  50. teee lissää my daytä ne o tosi hyvii

    VastaaPoista
  51. Äsken tossa luin noita kommentteja...HUH !!!
    Mun mielestä toisi kiva idea tommonen kalenteri ;D Tää sun blogi on selkeä ja laadukkailla kuvilla varustettu heppablogi ;)

    VastaaPoista
  52. Eilen kun näin facebookissa kuvan kalenterista olin sillee OUMAIGAAD ja tulin heti tänne blogii kattoon toi edellinen postaus ja olin taas sillee OUMAIGAAD MITEN IHANA OIKEESTI!! en ymmärtänyt muitten kommentteja siitä että se muka meni yli tai muuta vastaavaa se oli _todella_ hyvä idea! Ihana postaus jälleen ::)

    VastaaPoista
  53. Inspistä iski, joten ajattelin että voisin kirjottaa vähä rakentavampaa ku "kiva blogi" :D
    Favicon on kiva, mutta se näyttää pienemmällä näytöllä (ainaki mun) mustalta läntiltä :D mutta isommalla erottaa hyvin
    Kaikki sun bannerit ja ulkoasut joita oon nähny on ollu iiihaniaaa <3
    Tykkään, kun kaikki on kesitetty (otsikko, pvmäärä, kommenttiboksi..etc)
    Tykkään gadgettien määrästä ja järjestyksestä
    Sulla on tosi kiva kirjotustyyli
    Kuvat on hienoi & hyvä laatusia +niis on pienet välit, mutta mä tykkäisin jos ne olis viel samankokosia ja vähä isompia.
    Blogin värimaailma on kiva.

    Mutta ihana blogi :)

    VastaaPoista
  54. Ajatteleeko kukaan sitä että Tiian vanhemmat maksaa ensin ne kalenterit sitten Tiia saa rahat kalentereista. en tiedä jääkö rahat Tiialle vai meneekö vanhemmille mutta jos ajatellaan vaikka sillä lailla että rahat menee Tiian vanhemmille niin toisinaan ne ei menetä mitään koska ne makso ne kalenterit ja nyt ne saa rahaa ostajilta niin aika vähän todennäköisesti sitä rahaa saa sinänsä niistä kalentereista, kun ne ensin maksetaan ja sitten saa sitä rahaa takasi.. niin miksi te väitätte että Tiia on rahan perään kun ei ne niistä kalentereista kovin paljoa saa sitä rahaa mutta saa kumminki jonku verran.. tätä on todella vaikee muotoilla mutta yrittäkää saada selvää :)

    VastaaPoista
  55. Mun mielest se kalenteri juttu on hyvä! Sit ne jotka haluu ni ostaa :) enkä tajuu niit jotka alkaa valittaa siit. Ei se oo niitten ongelma eikä niitten tarvis sit reagoida siihen mitenkään jos ei oo mitään muuta sanottavaa ku negatiivist ni mun mielest ei sit tarvi tulla ilmasemaan asiaansa ainakaan niin röyhkeästi kuin ne jotkut täällä :( mulleki tuli ärsyttävä olo niistä eräistä vaikka ei ees ollu mun asia... -.- Eli kannatan kalenterii! :)

    Tä oli kiva postaus! ja mun mielest oli kivoi kuvii :)

    Tykkäsin kans siit puhelin my daystä :) oli kiva ku kuvasit niin paljon C:

    ~Riia

    VastaaPoista
  56. Kiva postaus!:) puhut asia tossa ekassa kohdassa! (: ihana toi voten satulahuopa :) minkä merkkinen satula voitolla on?

    VastaaPoista
  57. Tää postaus oli kyllä ihan täyttä asiaa! Tykkään tästä blogista ja kaikista postauksista hirmu paljon :) kiva kuulla että Voittokin riehuu edes vähän joskus, tuun välillä ihan kateelliseks ku se vaikuttaa niin mahtavalta ja te kaks sovitte niin hyvin yhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä Voittokin välillä vähän riehuu..:)

      Poista
  58. Ihana postaus:)! Ihailen sun asennetta todellakin noitten negatiivisten kommenttien suhteen, varsinkin kun niitä tuli vaikka millä mitalla, itse en pystyisi moiseen. Menet Voiton kanssa myös hienosti ja ihailen sun ratsastusta, jatka samaan malliin:)!

    VastaaPoista
  59. Tuo video oli hyvä !

    VastaaPoista
  60. Upeita kuvia ja hieno tuo satulahuopa!! ;) Ei oo oikein et sua moititaan ja näi vaik teet blogin eteen tosi paljon työtä!! Terkkuja Pinjalle ja Sinille! ;)

    VastaaPoista
  61. Upeita kuvia ja hieno tuo satulahuopa!! ;) Ei oo oikein et sua moititaan ja näi vaik teet blogin eteen tosi paljon työtä!! Terkkuja Pinjalle ja Sinille! ;)

    VastaaPoista
  62. Upeita kuvia ja hieno tuo satulahuopa!! ;) Ei oo oikein et sua moititaan ja näi vaik teet blogin eteen tosi paljon työtä!! Terkkuja Pinjalle ja Sinille! ;)

    VastaaPoista
  63. Tää oli tosi kiva postaus ja oot tosi kaunis ja hyvä ratsastaan :) tykkään sun blogista tosi paljon ja älä välitä ikävistä kommenteista :) mun mielestä se teiän kalenteri oli tosi kiva idea! Tsemppiä sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja piti vielä sanoo et oot todellakin ansainnu nää kaikki lukijat ja seuraajat mitä sulla on, kun jaksat panostaa niin paljon blogiisi! :)

      Poista
    2. Kiitos kivasta kommentista ja tsempeistä:)!

      Poista
  64. Wau! Kylläpäs sulla on todella magea ratsastusasu! Toi liivi on tosi kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, päällä olikin melkeen kaikki mun lempparivaatteet;)

      Poista
  65. Tää oli kiva postaus! :)

    Mun asia koskis nyt hebe haalaria: sullahan oli se kokoa S ja minkä pitunen oot? Onko haalari sulle sopiva vai vähän löysä ja kutistuuko se pesussa? :D Ja onko haalari semmosta ohutta kangasta vai paksua ja pehmeää?
    Sulla on hyvä blogi ja tosi mahtavaa et jaksat panostaa tähän hevosten ja lukion ohella! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Olen 164cm, se on melko sopiva ja ei kutistunut yhtään. Kangas on melko ohutta, mutta silti lämmin.

      Poista
  66. Musta toi seinäkalenteri oli kiva :) Ja sä meet tosi hyvin + Voitto on sulonen :3 Tuutteko vielä joskus kisaa Iisalmeen ? :) Jos tuutte, kerro täällä blogissas, niin tuun sitten kattoo nitä kisoja :D

    Voito kattoo mun blogin, koska oot paras niin se ois niiiin kivaa ?:D
    camillan-blogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Tullaan varmasti kun siellä on vaan seuraavat aluekisat. Kerron ja tuonne kilpailukalenteriin ainakin aina päivitän!

      Poista
  67. Ihana satulahuopa ja kun luen blogiasi minusta tuntuu kuin minulla olisi oma hevonen, en kyllä tiedä miksi mutta vain sille tuntuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva kuulla, että olen onnistunut välittämään oman hevosen omistamisen tuomat fiilikset niin hyvin, että voit kuvitella olevasi itsekkin hepan omistaja:)

      Poista
  68. En voi ymmärtää mitä pahaa jos tiia ja pinja tekee ihanan kalenterin jossa on tosi hienoja ja laadukkaita kuvia, söpöjä heppoja ja hienosti toteutettu ja selkeä! Taitaavat olla kateellisia vain koska sulla on suomen suosituin blogi,teillä on hienot ja ihanat hepat, oma talli, super blogit. Hienoa miten suhtaudut asiaan, et kommentoi ikäviin kommentteihin: "toisesta korvasta sisään toisesta ulos" luulen että ajattelet niin :) ettehön tekään niitä ilmasiksi saa ja ihan saman hintasia ku vähänkin laadukkaammat kalenterit. Moni oli kirjottanu "miksi ostaisin kalenterin jossa on toisen heppoja?" Eikö tavan tylsissä, huonoissa, laaduttomissa, halvoissa kalentereissa joita saa s-marketeista ole toisen hevosia? Ovat vaan kateellisia teille:) tästä tuli tosi sekava ja huonosti kirjotettu, toivottavasti ymmärsit mitä tarkoitan. Tsemppiä teille ootte parhaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja aika säälittävää että jossain ht netissä ihmiset puhuu pahaa ns. nimettöminä. Ei oo pokkaa tulla suoraan omalla nimellä sanoo vaan vingutaan jossain!

      Poista
    2. Täyttä asiaa sinun kommenttisi:) Kiitos tsempeistä<3

      Poista
  69. Olen tosi huono kommentoimaan sinun blogiin, enkä tiedä miksi. Usein olisi paljonkin kommentoitavaa mielessä, mutta se aina jää. Nyt kuitenkin päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kommentoida tänne.
    Aloitetaan sillä, että minun mielestä olet ihan äärettömän fiksu bloggaaja. Tiedät selkeästi missä raja menee, osaat kirjoittaa mielenkiintoisesti, blogissasi on hyviä kuvia ja ihanaa piristystä tuovat sinun ja siskosi yhteiset videopostaukset ja erilaiset arvonnat ynnä muut pienet ja suuremmatkin yllätykset.
    Kun luin noita kalenteripostauksen kommentteja, minulle tuli jotenkin paha mieli. Tuntuu pahalta, miten ihmiset voivat olla toisillensa niin kamalia. Ymmärrän todella sen, että sinulla ei ole niiden kommenttien lukemisen jälkeen ollut mitenkään hyvät fiilikset. Ja tekstistä huomasi, että olit itse selkeästi innoissasi kivasta kalenteriajatuksesta ja sitten sinun kaikki innostuksesi pilataan, kun teitä ja ideaanne tullaan haukkumaan todella rankasti. Huh, kehottaisin näitä kommentoijia oikeasti menemään itseensä. Itse en voisi kuvitellakaan, että kirjoittaisin tai sanoisin kellekään mitään sellaista, mitä sinne oli kirjoitettu..
    Minusta kalenteri-idea oli tosi hyvä ja oli oikein ihana ajatus tehdä myös lukijoille mahdolliseksi sellaisen kalenterin saaminen.
    Silloin, kun ihminen on kateellinen toiselle, pystyy näköjään sanomaan ja tekemään vaikka mitä hirveyksiä. Toivottavasti tuollainen kommentointi ei jatku blogissasi! Kiitos Tiia ihanasta blogista ja kaikesta panostuksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä :))!

      Poista
    2. Voi kiitos, ihanasti "arvostelit" blogiani. Tälläisiä kommentteja on aina kiva lukea:)

      Poista
  70. Teille kaikille ilkeille anoille, jotka keksii jokaisen postauksen alle jotain ilkeetä sanottavaa, niin yritättekö tosissanne ymmärtää väärin Tiian jokaisen postauksen? Kun Tiia ja Pinja on keksinyt sen kalenteri-idean, niin tuskin heillä on ihan päällimmäisenä ajatuksena on ollut raha. Ja kun Tiia kerto kirjottaneensa postauksen "masentuneena" ilkeistä anoista, niin tuskin hän kerjäsi mitään säälikommentteja sillä :D Niin yritättekö oikeasti saada jokaiseen postaukseen hirveän shown pystyyn? Olisko mitenkään liikaa toivottu jos edes yhen postauksen alle sanoisitte jotain POSITIIVISTA? Ja jos se on ihan liian paljon pyydetty, niin lukekaa sit sellasia blogeja joiden sisältö miellyttää...

    Tiia sulla on ihana blogi ja jokainen postaus on aina yhtä ihana :) Se kalenteri oli tosi hyvä idea ja hyvää vaihtelua niille kaupoista ostettavien "epäaitoja" kuvia sisältäville peruskalentereille :)


    -Ida (en jaksanut kirjautuu sisään :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus minustakin tuntuu, että kaikki mitä sanon saadaan jotenkin vääristeltyä minua vastaan.. Se on todella ikävää. Kiitos paljon:)!

      Poista
  71. Miettikää nyt miltä tiiasta tuntuu kun hän tekee joka päivä postauksen, videoita usein, muokkaa videot ja kuvat huolellisesti, panostaa blogiinsa, käyttöö siihen hurjasti aikaa, järjestää niin pieniä kuin isojakin yllätyksia ja mukavia juttuja vain siksi että lukijat on tyytyväisiä ja pitävät blogista, toteuttaa toiveita! Tiia oot niiiiin ihana<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siis miettikää miltä tiiasta tuntuu kun tullaan ja haukutaan pystyyn kivasta ideasta (äskenen jäi vähän kesken) tsemppiä tiia♡

      Poista
  72. Tää postaus oli nii täyttä totta! Mietin itsekkin eilen, että mitä ihmiset menettää jos te teette Pinjan kanssa kalenterin, jossa on _OIKEASTI_ kivoja ja hyvälaatuisia kuvia? Ja vaikka ihmisten mielestä se olisi tyhmää tai he eivät haluaisi ostaa sitä, niin miksi silti pitää kommentoida? tai voihan sen oman mielipiteen ilmaista, mutta asiallisesti! tai sitten pitäisi sen ihan omana tietona vaan! Musta tää on hienoa, kun yleensä ihmiset loukkaantuu negatiivisista kommenteista ja poistaa koko blogin tai pitää taukoa, niin sää et kuitenkaan lannistu kokonaan! sinäkin varmasti kirjotat blogia omaksi iloksi enimmikseen, etkä niinkään muitten?
    Pakko vielä kysyä, että mistä oot ostanu ton eskan huovan? se on ihana ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäse, se ei ole keneltäkään lukijalta pois jos me tehdään kalenteri.. Ostin tuon huovan varmaan kaksi vuotta sitten Satulavyöstä:)

      Poista
  73. Voitto on ihana <3 oispa mullaki hevonen (;

    VastaaPoista
  74. Tää on ihan paras blogi! Ja ärsyttäviä Noi anot jotka vauhkoo tosta kalenterista.

    VastaaPoista
  75. mitä se muita lukijoita liikuttaa jos sellanen kalenteri on olemassa!
    mut ihana tiia ja voitto!

    VastaaPoista
  76. Kiva postaus! Ootko saannu uudet saappaat vai onko jotenki heittänny itteni jonkun postauksen yli? Kiiltää niin paljon. Millä ootte tehny noi teijän kalenterit? Haluaisin ittelleni ite tekemäni. Ton vikan kysymyksen ois pitänny tulla viime postaukseen mut tuli nyt tähän. Mun mielestä teijän postaukset on tosi kicoka tarkotan sua ja Pinjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Tulevassa videopostauksessa kerron mitä saappaille on tehty;)

      Poista
  77. Tosi kiva postau!! :) oon kyllä samaa mieltä tosta blogin negatiivisistä kommenteista!! Voitto on niiin sulonen nois

    VastaaPoista
  78. Olet ihana, älä muista välitä, usein kateus heijastaa negatiivisia kommentteja, ja kuka nyt ei olisi kateellinen kun niin hieno hepo sulla on :)

    VastaaPoista
  79. Tosi kiva postaus ja kivoja kuvia!!! Voitto on söpö!

    VastaaPoista
  80. Puhut oikeesti niin asiaa sun blogissa !:) ja kiva postaus oon kauan ootellukki tätä kuulumis postausta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos täällä on muutakin kun turhaa höpinää;)

      Poista
  81. Älä välitä kiusaajista, ne on vaan kateellisia sulle kun sulla on niin paljon lukijoita ja kehuja kun oot niin kaunis jne (: mä ainakin aijon kommentoida aina positiivisesti koska tiedän miltä negatiiviset kommentit tuntuu. Ja tuo kalenteri oli kiva idea, ymmärrän että se ei ole mikään " fanituote " vaan sen voi ostaa ihan tavallisena kalenterina niinkuin aina kaupassakin mutta siinä on vaan erinlaisia kuvia (: mutta tosi kiva postaus, ratsastat hyvin, paremmin kuin minä!:) mä en pääse usein tallille kun lähin talli on 20 kilometrin päässä eikä ole usein kyytiä:/ mutta tsemppiä Tiia, olet vahva kun kestät kaikki kommentit, ja ei haittaa jos olisit julkaissut sen postauksen missä kerrotaan negatiivisista kommenteista jne. Mä en ois ainakaan ruvennu haukkuu.:)
    Mukavaa jatkoa!:3

    VastaaPoista
  82. Sä oot ihan oikees

    VastaaPoista
  83. Osaisitko antaa mulle pari vinkkiä miten saisin heppani laukan pyörimään kolmitahtisena ja ettei se lähtisi kaahaamaan aina kun mennään pitkälle sivulle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kysyä apua ihan opettajalta tai valmentajalta, vaikea sanoa mitään neuvoa:/

      Poista
  84. hyvä postaus, hyviä kuvia ja todella hieno huopa! ja vote <3

    VastaaPoista
  85. tosi kivoja nää sun postaukset :) ! osaat kertoa kunnolla kaiken mitä ootkaan tehnyt :) !!

    VastaaPoista
  86. kiva postaus ja söpö voitto!:)

    VastaaPoista
  87. Mun oma kanta tähän juttuun on se, että ihmisiä alkaa ärsyttämään kun tää blogi muuttuu kokoajan kaupallisemmaksi. Tietyssä kaikenmaailman sponsori tms. jutut menevät läpi, mutta siinä vaiheessa kun sitä mainosta alkaa olemaan liikaa, menee maku. Esimerkiksi viime postauksen kommenteissa ja Pinja omassa blogissaan HAUKUITTE MUUT KALENTERIT JA FIRMAT maanrakoon. Yhden firman mainitsit jopa nimeltä ja suorasanaisesti haukuit heidän kalentereitaan "perusilmaiskalentereiden tasoiseksi". Nyt varmaan sanot että tämä oli vaan oma mielipiteesi, mutta pitääkö se ilmaista blogissa jossa on näin paljon lukijoita? Toisen yrityksen solvaaminen on mielestäni erittäin naurettavaa ja toivoisin että itse tajuaisit sen. Nimittäin jos tästä on haittaa kyseiselle yritykselle, he voivat nostaa syytteen sua vastaan. Sitten ei ookkaan mikään pikkujuttu.

    Toivon että mietit tätä ja samoin sitä, kuinka kaupalliseksi tämän blogisi haluat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jotenkin samalla kannalla tämän anonyymin kanssa.
      Blogi on tosi ihana ja kiinnostava, mutta mitä enemmän lukijoita, sitä kaupallisemmaksi blogi on muuttunut. Olen lukenut alusta asti blogia ja eron huomaa. Melkein joka toinen postaus on mainospostaus tai sponsoripostaus, eikä normaalipostauksia/kuulumisia -postauksia ole niin useasti. Se harmittaa ja toivon että ajattelet tätä asiaa oikeasti, että haluatko blogisi oikeasti kaupalliseksi vai että se pysyy perusheppablogina. Samaa mieltä tämän anonyymin kanssa.

      Huomaa että tämän on minun mielipide eikä sen ole tarkoitus olla loukkaava.

      Poista
    2. Lisään vielä että muuten blogisi on ihana ja sitä on kiva lukea, sekä blogi on laadukas ja tiedän että näet paljon vaivaa. Tsemppiä vielä Tiialle! (:

      Poista
    3. Mikä kalenteri ollaan muka haukuttu, itse en ainakaan ole yhtään kalenteria haukkunut nimeltä! Ja olen juuri koittanut vähentää kaupallisuutta, kuten aikaisemminkin mainostin. Täällä ei ole muita yhteistyökumppaneita enää kuin Suitsisoppi.

      Poista
    4. Ifolorin kalenterit haukuit perus ilmaiskalentereiden näköiseksi. Et tätä varmaan myönnä, mutta minusta oli todella törkeä kommentti vielä kun mainitsit yrityksen nimen.
      Muuten on mukava blogi ja tämä postaus oli ihan kiva :)

      Poista
  88. Kiva postaus! Toi toppaliivi on ihana, mistä se on ja minkä merkkinen?:)

    VastaaPoista
  89. Älä välitä noista kiusaajista. Toi kalenteri idea oli kiva, ja varmasti moni muukin tykkäsi:) Sulla on ihana blogi ja kivoja postauksia:) Kaikki postaukset eivät kiinosta mutta niitä ei tarvitse lukea ja tulla haukkumaan niitä:)

    VastaaPoista
  90. Mun mielestä toi lifestyle blogi ei ollutkaan niin kiva idea,oli tosi kivaa kun tänne heppablogin puolelle tuli lifestyleviikkoja,ja sillon tällöin lifestyleä. Mun mielestä ois kivempi tää vanha systeemi,älä suutu,annoin vain palautetta! Toi huopa Voitolla on ihana,mistä muistatko? :)

    VastaaPoista
  91. Sä kirjotat kyllä todella hyvin! Se on kiva, kun et ota anonyymeiltä kommentointia pois, koska se saattais masentaa aika montaa, ja sitäkautta suurinosa ei pääsisi ilmaisemaan mielipidettään myöskään positiivisesti :)

    VastaaPoista
  92. Tosi kiva postaus! Voitto on aivan ihana ja sinä myös. :D <3 musta kerrot tosi kivasti ja melko tarkkaakin kaiken näissä postauksissa. Mutta voisit mielestäni vähän tiivistää tekstiä kun sitä on aika paljon :) mutta tosi kiva blogi sulla yms. :D

    VastaaPoista
  93. Mukava normi postaus:) ihana syksyinen tausta noissa ratsastuskuvissa.

    VastaaPoista
  94. Ihana postaus, oon ittekkin samaa mieltä noista ilkeästi kommentoivista anonyymeistä. Voitto on ihana<33 terkkuja sinne :)

    VastaaPoista
  95. Kiva postaus! Te ootte voten kaa aivan huippu pari ja meet sillö tosi hyvin:) Mun mielestä kalenteri justka oli tosi hyvä idea:) Mua myös ärsyttää, kun jotku tulevat niin vain haukkumaan ja tahalleen ärsyttämään negatiivisilla kommenteilla.. Oot paras <3

    VastaaPoista
  96. Mikä malli sulla on tässä blogissa ?:)

    VastaaPoista
  97. Kiva postaus ootte tosi ryhdikäs pari voten kaa. Muuten käy kurkkaamassa eerikavenla.blogspot.com blogia. Ja tosi ärsyttäviä varmasti noi ajot jotka kommentoi negatiivisesti.....:-D

    VastaaPoista
  98. Taas jälleen kerran ihana postaus, oot tosi hyvä ratsastaa! Kuka on oikeesti noin ilkeä! Ja kun luin noita kommentteja siitä kalenteri postauksesta niin huhu! Ketään ei oo edes ei oo pakotettu ostaasitä! :D mut kiva postaus ja voimia siulle ja haleja voitolle! Ootte niiin täydellinen pari!<3

    VastaaPoista
  99. Taas jälleen kerran ihana postaus, oot tosi hyvä ratsastaa! Kuka on oikeesti noin ilkeä! Ja kun luin noita kommentteja siitä kalenteri postauksesta niin huhu! Ketään ei oo edes ei oo pakotettu ostaasitä! :D mut kiva postaus ja voimia siulle ja haleja voitolle! Ootte niiin täydellinen pari!<3

    VastaaPoista
  100. Taas jälleen kerran ihana postaus, oot tosi hyvä ratsastaa! Kuka on oikeesti noin ilkeä! Ja kun luin noita kommentteja siitä kalenteri postauksesta niin huhu! Ketään ei oo edes ei oo pakotettu ostaasitä! :D mut kiva postaus ja voimia siulle ja haleja voitolle! Ootte niiin täydellinen pari!<3

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.