Rikosilmoitus

perjantai 10. tammikuuta 2014


Kolme vuotta olen blogannut ja sen aikana lukenut teidän lähettämiä kommentteja yli 56 000 kappaletta. Suurin osa kommenteista on ollut asiallisia ja ihania, kun taas jotkut ovat olleet ilkeämpiä tai jopa loukkaavia. Viime viikolla tuli kuitenkin vastaan ehkä koko blogihistoriani järkyttävimmät kommentit, kaikki samalta nimettömältä kirjoittajalta, joka esiintyi "Tarana". Silloin mietittin koko perheen kanssa, miten joku voi ihan oikeasti kirjoittaa toiselle noin. "Taran" kommentit eivät olleet ensimmäiset ilkeät sanat mitä minulle on blogissa kirjoitettu, mutta toivon, että ne olivat viimeiset.

Äiti oli yhteydessä Pohjois-Savon poliisilaitokseen ja meitä auttoi vanhempi rikoskonstaapeli Timo Halonen. Päädyimme yhdessä hänen kanssaan siihen, että "Taran" lähettämistä kommenteista tehdään rikosilmoitus.


Kannattaa siis ihan oikeasti miettiä mitä kirjoittaa.
 Sanoistaan joutuu vastuuseen myös netissä!
Lainaus anonyymin kommentista 6. tammikuuta 2014 16.54
"muute ei oo mikään ihme tiia jos sulla aina voitto kieltää kun ei se jaksa hypätä kun tollanen läski rotta haisee ja keikkuu tuolla selässä, ja muuten vote on ihanan näkönen heppa mutta nyt ku se klipattiin niin hyi YÖK. voisin laittaa sen pihvin väliin ja NAM mikä makuelämys. Kunnon luokan pihvia, vesikielellä ;););););) Mutta tiia oikeesti opettelemaan ridaamaan, oot lesbo pervo läski paska lihava tyttö korvesta huono ratsastaja ruma paska ääni haiseva limainen haiseva oksettava ällö, hävettäis muakii jos oisin sä. Ja hypitkö vielkii se hebe pääl tallissa? ja sitten nukut se pääl ja et pese koskaan? voin kuvitella miten sellanen pitkä hajuhöyry vetää sun perässä, sun sänky on täynnä hevosen kakkaa kun se hebe pääl oot. Homeinen huone sulla Pinja on ihana kaunis ei oo ruma vaan kaunis missi ihana ääni paras ridaa ja pitää huoneen siistinä. Joten oot sun suvun häpeäpilkku. Mitä se joonas näkee sussa, tollasessa täikasasssa. ei pahalla oot vaa lesopaska, on maailman isoin valhe sanoo sua kauniiks.

Nyt en ainakaan möhli tän lähetyksen kanssa.
JA JUMALA OLKOON KANSSASI. SIUNAUKSIA KOKO PERHEELLE JA KENTIES SUVULLE... TAI TUSKIN NE KUUNTELEE SUA KU HENKI HAISEE TÄNNE ASTI..
ootko muute vahinko? :oo vaikuttaa siltä"


We made a police report about insulting comments. Remember always to think what you write on the internet!


JOS HALUAT NÄHDÄ KAIKKI KOMMENTIT, RULLAA ALAS JA PAINA "LATAA LISÄÄ"

691 kommenttia

  1. Toi on oikeesti tosi järkevä homma :)

    VastaaPoista
  2. No huhhuh sanon minä! Hyvä kun teitte rikosilmotuksen. En tajuu miten jotkut voi tollasia laittaa...

    VastaaPoista
  3. Hyvä että puutuitte asiaan kunnolla! :)

    VastaaPoista
  4. Teit oikeesti järkevästi! (:

    VastaaPoista
  5. Tosi hyvä juttu et teette ilmotuksen.. Tollasta ei pitäs sanoo oli sitte omasta mielestä totta tai pelkkää "läppää"..

    VastaaPoista
  6. Kauheita noi kommentit :o mun mielestä oot iha älykaunis ! Ja vote on paljo kivemman näkönen ku se klipattiin:) en ikinä pystyis ees ajattelee että joku mun kaveri tulis sun pistauksiin kirjottaan tollasta ! Ei oikeesti kannata masentaa tosta itteensä:) sulla on ihana ääni etkä todellakaan oo mikään lihava !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli tarkotat et vote on ruma jos sitä ei oo klipattu ? Mut ihan järkyttävää. Miten joku voi ees sanoo noin?!

      Poista
    2. "vote on paljo kivemman näkönen ku se klipattiin:)" missä kohtaa tässä sanottiin et Vote on ruma klippaamatta?! :D Luetunymmärtäminen hoi! Voihan veera moiin mielestä Voitto olla kivan näköinen silti, vaikka se onkin kivemman näköinen klipattuna.

      Poista
  7. uuu hyvä juttu ! ;) nyt ei ehkä tuu enää ilkeitä kommentteja niin paljoa kun ihmiset tajuaa että se on oikeasti rikos :D

    VastaaPoista
  8. Kamalaa tollanen! En voi ymmärtää miksi täytyy tulla noin haukkumaan? Minun puolestani saa laittaa rakentavia kommentteja mutta ei tuollaisia loukkaavia! Järkytyin että miten ihminen voi olla noin julma!

    VastaaPoista
  9. Ihan oikein tollasille joutua vastuuseen, hyvä te! :)

    VastaaPoista
  10. No nyt kyllä meni liian pitkälle kommentointi. Ilkeät kommentit kuuluvat bloggaukseen, mutta tuollaista ei kenenkään tarvitsisi lukea. Ihan oikein että joutuu kirjoittelustaan nyt vastuuseen!

    VastaaPoista
  11. OLIN KYMMENES !!!!!!!!!

    VastaaPoista
  12. Miten kukaan kehtaa laittaa tollaista kommenttia? Mutta hyvä päätös tuon rikosilmoituksen kanssa, koska tuo menee jo liian pitkälle. Tsemppiä! Toivottavasti tuollaisia kommentteja ei enää tule.

    VastaaPoista
  13. Voi hyvä luoja, kun osaa ihmiset olla idiootteja... Sitä sai itsekin silloin, kun aktiivisesti bloggasi, kuulla jos jonkinlaista haukkumista ja arvostelemista. Toivotaan, että tuo poliisiin yhteydessä oleminen lopettaisi näiden negatiivisten kommenttien lähettelyn.

    VastaaPoista
  14. Ihan hirveetä tekstiä! Onneks teitte rikosilmoituksen, saadaan tekijä kiinni!

    VastaaPoista
  15. Kamalaa kun tommosta kommenttia tulee. Itse luen anonyyminä blogeja, ja ihmettelen sitä kun jotkut kommentoivat suoraansanottuna pelkkää paskaa! Toivottavasti saatte asian selvitettyä!:) Muuten ihana blogi sulla ja oot tosi kaunis!:)

    VastaaPoista
  16. EI OO TOTTA??!! kuka tekee noin... Itse en menis koskaan puhuu tommosia koska tiiän et se on väärin.. Enkä haluaiskaa. Tosi hyvä et teitte ilmotuksen, ehkä tekijä saahaan selville ja ei muute varmasti tuu enää tommosta tän jälkeen :)

    VastaaPoista
  17. voi kauhee :/ onneks tollaset saadaan kiiinni!

    VastaaPoista
  18. Voi vitsi! Kuka on noin lapsellinen että kirjottaa tollaista .. -.-

    VastaaPoista
  19. Siis mitä ihmettä????? Miten joku pystyy olemaan noin ilkeä? :'0 En oo ikinä kommentoinu sun blogiin mutta nyt on kyllä pakko sanoa että kehtaa tulla tolla tavalla haukkumaan Tiiaa ..Toivottavasti tekijä saadaan yhteyttä x( Tosi törkeetä mua raivostuttaa sun puolesta...Mihin tää maailma on menossa? Musta tuntuu et ton kommentin takana on ihan varmasti joku 10 v ...;O!

    VastaaPoista
  20. Jes, hyvä Tiia! JUST NÄIN. Ihmiset ei oikeesti tajua, että typerästä ja loukkaavasta kommentoinnista voi ihan aikuisten oikeasti joutua ongelmiin! Tsemppiä!

    VastaaPoista
  21. Hieno homma, että teitte rikosilmoituksen, ja toivottavasti tuon kommentin lähettäjä näkee tämän jos ei muita seurauksia tuosta hänelle koidu. Ihan puistattaa! Tsemppiä, et tosiaankaan ansaitse tällaisia kommentteja. Mielestäni sinä vaikutat asialliselta, ikäistäsi kypsemmältä ja ennen kaikkea miljoona kertaa aikuismaisemmalta kuin tämä "Tara".

    VastaaPoista
  22. nyt meni jo ihan liian yli! hyvä kun teitte rikosilmoituksen asiasta:)

    VastaaPoista
  23. Juuri oikein tehty! Tollasista kommenteista, mitkä todella loukkaavat, kannattaa aina harkinnan jälkeen ilmoittaa poliiseille. Toi kommentti oli kyllä todella kauhea, kun sitä nyt oikein luki. Jotkut ihmiset eivät aina vain tajua, että anonyymi, ei koskaan ole anonyymi. Toivotaan että kaikki nyt ymmärtää että tollainen on vakava asia.

    VastaaPoista
  24. Ihan sairasta kirjottaa tommosta tänne! Teitte mun mielestä ihan oikein, ja toivotaan et toi saadaan kiinni ja vastuuseen teoistaan!

    VastaaPoista
  25. Onneksi teitte rikosilmoitukset, tuollaisten kommentoijien ei kuulu päästä kuin koira veräjästä!

    VastaaPoista
  26. Siis oikeesti järkyttävää mitä noi ihmiset kehtaaki kirjottaa ihmisille, joita ne ei todennäköisesti edes tunne. Ja vielä anonyyminä toivoen, että kukaan ei saa koskaan tietää kuka sen on kirjottanut. Ei oo tainnut niillä kolahtaa päässä, että IP-osoitteen voi selvittää aika hyvinkin helposti :D Ja eikö noi koskaan mieti omalle kohdalleen tommosta, en usko että se niistäkään tuntus kovin kivalle. Hyvä että teit muuten rikosilmotuksen, meinaan kovin moni ei tee sitä vaikka mitä sanottais, koska muuten ois ''vasikka''. Stay strong :--)

    VastaaPoista
  27. sairasta. onneks oli tehty omalla nimellä, vaikka kyllä se olis selvinnyt ilman nimimerkkiäkin varmaan.

    tosi mahtavaa että teitte rikosilmoituksen, toivottavasti tollanen nyt loppuisi ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Lainaus anonyymin kommentista" Tekstissä sanottiin, että henkilö esiintyi "Tarana" mutta, se ei varmaan ollut hänen oikea nimensä :) Hienoa Tiia ja Tiian perhe, sekä tietty poliisi, että päätitte ilmoittaa! Tuo kommentti on mennyt jo vähän yli. Tämä kyseinen anonyymi saa nyt miettiä puheitaan kenties sakkojen kera.

      Poista
  28. :( Onneksi teitte rikosilmoituksen

    VastaaPoista
  29. Voi luoja mikä idiootti.. En ymmärrä miks pitää tulla haukkumaan lihavaks, rumaks ynnä muuks, ku näkeehä sen et oot tosi kaunis, just sopivan kokone ja sun ääntä on muutenk kuunnella videoil! Onneks teitte rikosilmotukse!

    VastaaPoista
  30. Huomaa mite nuori tuo kommentin kirjottaja on ollu ku tommosta "lesbo paskakasa hais

    VastaaPoista
  31. Siis mitä? 1. Oot kaunis et ruma
    2. Hevoset kieltää välillä
    3. Miten joku kehtaa tulla sanomaan tollein? :oo

    VastaaPoista
  32. Voi herranjumala mitä tekstiä.olet kaunis ja voitto on kyllä hieno hevonen. Oikeen höyry nousi korvista! Hirveää.

    VastaaPoista
  33. Voi jeesus mitä ihmisiä --' hyvä että teitte rikosilmoituksen, toivottavasti syyllinen löydetään :) terkkuja vaan sullekin tara jos tän postauksen luit!

    VastaaPoista
  34. Kamalaa :( Et oo yhtään läski :D ja oot ihan normi etkä mikään rumilus :(

    VastaaPoista
  35. Siis mitä ihmettä! Tuo on kyllä jo sellanen kommentointi että huhhuh..KATEELLISUUS PAISTAA NIIN LÄPI. :)

    VastaaPoista
  36. Kamala kommentti, teette just oikein! Voimia siulle jos/kun on huono mieli!

    VastaaPoista
  37. Hirveetä tollanen!! Noista ei oo mikää totta!! Sinä,pinja,voitto ja Lilli ootte niin täydellisiä!! ;) oikein tehty toivottavasti jää kiinni!! :/

    VastaaPoista
  38. Toi on hirveetä.. Onneksi teitte rikosilmoituksen. Taitaa " taralla " olla vähän kuset housuissa nyt. Ja sä et todellakaan ole läski, vaan ihana ihminen!

    VastaaPoista
  39. No huhhuh, mitä tekstiä kyseiseltä henkilöltä... Luulisi hieman omantunnon kolkuttavan jo ennen lähettämistä, mutta ei! Ei tainnut kyseinen henkilö hoksata että vaikka anonyyminä voi kirjoittaa, niin rikosilmoituksenkin voi tehdä. Onnea vaan kirjoittajalle, toivottavasti mietit ensi kerralla vähän kauemmin julkaisetko kommentin vai et! :)

    Viisaasti tehty Tiia, pointsit siitä! :)

    VastaaPoista
  40. Ehä kaikki ilkeitten kommenttien laittajat on luullut että oot vaan uhitellu että voit tehdä rikosilmoituksen, jospa nyt jotkut miettisi kaksi kertaa ennen kuin jotain kommentoi. En ymmärrä miksi tollasia pitää laittaa, saako ne jotain mielihyvää tollasten kommenttien laittamisesta, kateutta, kateutta, kateutta...

    VastaaPoista
  41. Toivottavasti ihmiset heräisivät nyt! Joiltakin kommentoijilta on tuntunut lähtevän aivan lapasesta homma. Katselin kyseistä kommenttia ja siitä seurannutta kommenttiketjua pari päivää sitten järkyttyneenä ja sanattomana. Anonyyminä kommentoiminen ei anna mitään lupaa kirjoittaa mitä sattuu. On ihailtavaa kuinka olet laittanut asian eteenpäin, etkä vain antanut olla. Toivottavasti rikosilmoituksesta seuraa jotakin kommentin kirjoittaneelle henkilölle ja hän ymmärtää tekonsa vakavuuden.

    VastaaPoista
  42. Tää on näitä jotka on todella kateellisia ja tulee sitten haukkumaa oikeen kunnolla, eikä tajua että siitä joutuu vastuuseen ja että anotkin saadaan kyllä selville! :) mutta hyvä ku teit rikosilmoituksen, jotta tekiä joutuis vastuuseen ja saa kunnianloukkaus syytteen! :D

    VastaaPoista
  43. Oho äsköne kommentti jäi kesken en oo varma tuliko xd mut siis huomaa että tuo kommentin kirjottaja ollu vaa joku kateelline 02 joka luulee olevansa hyväki ku alkaa täällä päteemää :D mut tosi hyvä ku teitte ilmotuksen saapahan kärsiä nahoissaa kerta tommosta käytöstä pukkaa!

    VastaaPoista
  44. niin kuin tuossa joku ano sanoikin taitaa olla aika pahasti liemessä ja kusessa nyt koko tyyppi, mitäs tollasta silkkaa valhetta toisen blogiin on mennyt kirjoittamaan....

    VastaaPoista
  45. no huhhuh :oo olipas törkeää luettavaa, en käsitä miten joku voi tuollaista laittaa toiselle? Mihin postaukseen ''Tarana'' oli laittanut tuon kommentin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmissa blogeissa oli kommenttia, olisiko ainakin siinä estevalmennus ja SALE postauksissa.

      Poista
    2. On tosi ikävää et sanoo tollee kosk oot täykkis pinja ja hevoset myös hyvä vaa et puutuitte nii ei "tara"toivottavasti enää kirjota mitää tommost ja vote o söpö ku klipattii:)))

      Poista
  46. miten joku on voinu sanoo noin sulle??:o Tosi tyhmää!! Onneks sai kunniansa!!

    VastaaPoista
  47. Kamala kommentti, teette just oikein! Voimia siulle jos/kun on huono mieli!

    VastaaPoista
  48. Ihan kamala kommentti! Teitte aivan oikean päätöksen kun teitte rikosilmoituksen, tuollaisen kommentin kirjoittanutta henkilöä on kyllä rangaistava.

    VastaaPoista
  49. En kyllä tajua kuka kirjottaa tollaista.. Selvästi on jonkun lapsen tekemä kommentti, käyttää nimittäin sellaista kieltä ja kirjoittaa kuten jotkut 10-vuotiaat.. ! Kateellinenhan tuokin vain on, menee vaan ihan yli tuo touhu jo.. ! Voimia sulle, toivottavasti saatte selville tämän "taran" henkilöllisyyden!

    VastaaPoista
  50. sii mä olen nyt sanaton. Miten jollaki käy ees mielessä lähettää tollasta kommenttia? ihmiset on sairaita...

    VastaaPoista
  51. Aika sairasta... Tuollaista se on kun on kateellinen... Kyllä hän vielä jää kiinni ja saa vastata teoistaan! Äläkä välitä siitä, oot kaunis, vahva ja sisukas tyttö! Kyllä pärjäät! ;) <3

    VastaaPoista
  52. Ei jumalauta miten jotkut ihmiset on oikeesti sairaita päästään. Kaikkea säki joudut kestämään, toivottavasti henkilö saadaan henk.koht. sanoistaan vastuuseen. SAIRASTA, toimitte just niin hyvin kun mahdollista, peukut siitä! huhhuh, mä oon ihan järkyttynyt oikeesti..

    VastaaPoista
  53. Järkyttävä kommentti!:o oikein teit kun otitte yhteyttä poliisiin!

    VastaaPoista
  54. Oikein teitte sen rikosilmoituksen kannalta ;) Toivottavasti muissakin blogeissa nuo ilkeät kommentit loppuisivat... :) Jatkoja sulle ja Voitolle ja koko perheelle.

    VastaaPoista
  55. No kyllä on asiat huonosti "Taralla" kun tollasta pitää tulla tänne kommentoimaan! Itseänikin alkoi suututtamaan, hyvä että teitte ilmoituksen, sen verran ilkeä kommentti. :/

    VastaaPoista
  56. Herranjumala mitä tekstiä!!! Hyvä ettette jättänyt tota juttua tohon, useimmat antaa noidenkin kommenttien vaan olla ilman, että niiden kirjoittaja joutuu ollenkaan vastuuseen... Vaikka koko kommentti olikin täynnä valheita, voin vaan kuvitella miten paljon se on vaikuttanut suhun.. :-(

    VastaaPoista
  57. Tuo anonyymi... Voi herran jumala... Eikö ihmisiltä löydy päästä sitten yhtään järkeä! No alkaa varmasti miettiä sanomisiaan!

    VastaaPoista
  58. Siis ihan oikeesti iha sairas kommentti!! Teitte just niin oikein:) voimii siulle ku varmasti on huono mieli :) pysy lujana!

    VastaaPoista
  59. ihan sairasta.. :o minkä ikäne mahtaa lähettäjä olla.. ei meinaa kovin aikuismaisella tavalla käyttäydy.. saisi hävetä! Rikosilmoituksen tekeminen oli oikein!!

    VastaaPoista
  60. miks pinjan blogiin ei pääse ilman kirjautumista?

    VastaaPoista
  61. Kamala kommentti, teette just oikein! Voimia siulle jos/kun on huono mieli!

    VastaaPoista
  62. :o taitaapi anonyymi olla hieman kateellinen! älä ota ittees noista kommenteista, ootte voiton kannssa molemmat ihan supereita ja sulla on ihana luonne joka välittyy tänne ruudunkin toisele puolelle :)

    VastaaPoista
  63. Et oo yhtään tommonen vaik en tunnekkaan, uskon että oot todella mukava ihminen. :) Mutta hyvä että ilmotitte, tuli varmaan paha mieli! : ( mulle tulis ainakin!

    VastaaPoista
  64. Kamalaa kirjoittaa tuollaista! Ja komppaan Oonaa. Miten kenellekkään voi edes tulla tuollaista sairasta juttua mieleenkään?! Aivan oikein teitte tässä tilanteessa.

    VastaaPoista
  65. Toimit täysin oikein ja rohkeaa kertoa siitä! Useasti ihmiset vähättelevät tällaisia tapauksia, mutta kun se osuu omalle kohdalle, huomaa oikeasti että tuollainen sattuu. Se tuonkin alhaisen kommentin pointtina on.
    On hyvä korostaa etteivät "Anonyymit" voi kirjoittaa täysin nimettömästi, kaikki jää internettiin ja kaikki saadaan sen myötä selville. Kukaan ei ole anonyymi tässä internetin ihmeellisessä maailmassa.

    Toivottavasti tämä kyseinen anonyymi ymmärtää tehneensä väärin, ei noin voi toimia.

    VastaaPoista
  66. OIKEIN! Nuo kommentit oli kyllä niin loukkaavia, että kyllä ansaitsee opetuksen! Hyvä nyt ihmis(t)en huomata, että kyllä siitä oikeasti voi joutua vastuuseen mitä täällä netissä kirjoittelee!

    VastaaPoista
  67. Ihan oikein teitte, tollasia viestejä ei sais laittaa ees läpällä...

    VastaaPoista
  68. hyvä että teitte rikosilmoituksen! :)

    VastaaPoista
  69. toivottavasti tekijä saadaan vastuuseen ! toi on törkeetä, miten kellekkää voi tulla edes mieleen kirjoittaa mitään tuollasta

    VastaaPoista
  70. Teit ihan oikein. Tuli ihan paha mieli siitä et joku tekee tollasta sulle maailman kauneinmalle ja ihanimmalle ihmiselle.

    VastaaPoista
  71. Ihan järkyttävää! :O en ymmärrä miten joku ihminen voi sanoa noin! Sinä et todellakaan ole ruma tai mikään mitä hän kuvaili, vaan sä oot kyllä todella kaunis! :O menee kyllä yli ymmärryksen tuo tuollainen! D: ihan oikein kun teitte ilmoituksen! :) voimia sinne noiden kamalien kommenttejen ja muunkin kestämiseen! :)

    VastaaPoista
  72. Että jotkut ihmiset osaa olla ilkeitä. Sä et oo mitään noista joten älä todellakaan usko tota. Oot ihana ihminen ja kirjottajalla voi olla omia ongelmia ja purkaa ne suhun vaikka se on todellakin väärin. Teitte oikein kun ilmotetti poliisille. Voimia :)

    VastaaPoista
  73. Miksi pinjan blogiin ei pääse kuin ne jotka on lukijoita

    VastaaPoista
  74. Huhhuh kamalaa millasia kommentteja saat! Kyllä ihmiset osaa olla inhottavia toisille.. Ihan oikein kun teitte rikosilmoituksen! Tsemppiä. :)

    VastaaPoista
  75. Jes, hyvä Tiia! Monella ei ole yhtälailla pokkaa tehdä rikosilmoitusta, onneks sulla on! Tsemppiä asian kanssa, toivottavasti saa teoistaan kunnon seuraukset tuon lähettäjä! :) meinasittekos tulla kesällä tänne Joensuuhun kisoihin?

    VastaaPoista
  76. Ei herrajumala, miten jotkut VOI kirjoittaa tollasta. :O Ihan järkyttävää tekstiä.

    Tavallaan toivon, että toi kommentti (ja muut, en tosin oo nähnyt niitä muita niin en tiedä mitä niissä sanottiin) oli kirjoitettu "läpällä", mutta pitäis jokaisen tietää että tommonen ei ole hauskaa. Haukkuminen ja ilkeily ei ole ikinä hauskaa.

    Hyvä että päätitte tehdä rikosilmoituksen ja hyvä että kerroit tästä blogissa! Anonyymienkin pitäisi tajuta että internetissä kukaan ei ole koskaan kokonaan anonyymi, ja sanoistaan joutuu vastuuseen.

    VastaaPoista
  77. toivottavasti tää nyt saadaan vähenemään ei vaan sun blogissa vaan muissakin! toivon että kirjottaja löytää tän postauksen ja säikähtää kunnolla, se on varmaan paras rangaistus hänelle ja tää on hyvä varoitus meille kaikille!

    VastaaPoista
  78. mä menin ihan sanattomaks. voi olla tyypistä hauskaa kirjotella tolleen mut eipä oo enää hauskaa kun rikosilmotus lähtee. ihan oikein et teitte ilmotuksen! ihan järkyttävää tekstiä oikeesti.

    VastaaPoista
  79. miten joku ees kehtaa sano sulle noi :O teitte ihan oikein ku teitte ton ilmotuksen!

    VastaaPoista
  80. Kauheeta! Hyvä että teitte rikosilmoituksen, tollanen ei oo kivaa. ):
    Sä oot kaunis eikä toi mikään oo totta mikä lukee tossa kommentissa!

    VastaaPoista
  81. Teitte ihan oikein!:) En tajuu niinkuin varmaan ei kukaan muukaan, miten joku voi sanoa toiselle noin!

    VastaaPoista
  82. Tää on varmaan hyvä herätys kaikille.. Järkevä päätös. Veikkaan kansa että joku nuorempi on ton kommentin takana.. Mutta toivottavasti nyt heräis kaikki.. Ei tollasta tulis kenenkään sanoa EDES läpällä. KELLEKKÄÄN. Tsemppia sulle jatkoon! :)

    VastaaPoista
  83. Te ette voi arvata miten suureen ja hysteeriseen nauruun repesin kun luin tän postauksen :'DDDDDDD Siis en Tiian takia/vuoksi, vaan haluaisin nähä "Taran" ilmeen ja reaktiot kun lukee/näkee tän voi pyhä sylvi :DDD

    mut tsemit sulle tiia ♥

    VastaaPoista
  84. Kauheeta tollanen.. en ite kehtais laittaa kellekkään tolleesti tai sanoa! Mut toivon mukaan toi tyyppi joutuu vastuuseen tollasesta! Ja toivottavasti et ottanu ittees tost paska myrskystä.. koska ei toi pidä paikkaansa!

    VastaaPoista
  85. Pitää kysyä että ilmoitatko jos rikollinen löytyy?:)

    VastaaPoista
  86. Mitähän ihmettä? Missä ton ihmisen järki on? Eikö sillä ole muuta tekemistä ku haukkua ridaajia? Musta oot ainaki ihan HUIPPUPARI Voiton kaa, ja ihan HUIPPU ridaaja :-) Uskon et tää loukkas sua syvästi, joten tsemppii sinne! ♥

    VastaaPoista
  87. Tosta nyt kannattaaki tehdä rikosilmotus! Vähä meni toi kommentti yli! Tsemppiä Tiia jatkoon näiden negatiivisten kommenttien kanssa :)!

    VastaaPoista
  88. Kauheeta! Joutuuko se tara jotenkii tästä kärsii ? Mutta saako mitenkää tietää kuka se tara on? Kun eiks se olllu anonyymi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poliiseilla on keinot siihenkin. En vielä tiedä miten asia etenee tästä :)

      Poista
  89. Miten joku edes kehtaa laittaa tommosta tekstiä? Taitaa olla joku todella katellinen alakoulu iässä oleva!

    VastaaPoista
  90. minäkin tiia inhoan sinua mutten ole ainakaan yhtä nolo ja lapsellinen että tulisin sinua blogiisi haukkumaan :)

    VastaaPoista
  91. Mikään tossa kommentissa ei ollut totta :D

    VastaaPoista
  92. kamalaa tollanen! ja vähä mä säikähin et voitto on varastettu ku rikosilmotus ja voten kuva!:D

    VastaaPoista
  93. En voi uskoa että joku haukkuu sua noin, sä oot saanu mut tajumaan tosi paljon ridauksesta ja opettaan enemmän ridauksesta (kuullostaa tyhmältä mutta oon oppinu sun blogin kautta tosi paljon!) tsemppiä sulle ja onnea kisoihin:)

    VastaaPoista
  94. Miten joku voi edes ajatella, että kirjoittais jotain tollasta... -.- Tiia sää ET ole läski, ruma tai mitään sellasta. Sää oot nätti!!!! Mua ärsyttää että jotku tulee sua tollee haukkuu... Mä ihailen sua!

    VastaaPoista
  95. kyllä on aika pahassa pulassa nyt pikku tara :D haaahaaaaaa

    VastaaPoista
  96. Tommonen käytös on kyllä järkyttävän lapsellista. Siis eivätkö ihmiset ajattele, että bloggaajatkin ovat oikeita ihmisiä ja heilläkin on tunteet? Siis haloo. Ei ihmisiä voi tulla haukkumaan anonyyminä tai nimimerkillä ilman seurauksia!

    VastaaPoista
  97. Ei herran jumala minkälaista kielenkäyttöä tossa kommentissa oli ja lisäksi tämän kommentin lähettäjä ei edes tunne sua! HYVÄ TIIA KUN TEIT RIKOSILMOITUKSEN!

    VastaaPoista
  98. Yleensä typeriin kommentteihin riittää ihan vain se, että antaa niiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, sillä suurin osa näistä kommentoijista hakee vain huomiota. Ja kun he huomaavat, etteivät saa haluamaansa huomiota (bloggaajalta itseltään tai muilta kommentoijilta) niin typerä kirjoittelu yleensä loppuu. Monesti typerän kirjoittelun takana on myös kateus bloggaajaa kohtaan, jolloin asiattomia kommentteja jättävät kokevat ehkä jollain tavalla olevansa oikeutettuja "palauttamaan bloggaajan maanpinnalle", koska bloggaajan elämä näyttää blogia tarkastellessa ns helpolta, vaikka näin ei oikeasti olisikaan.

    Tuo kommentti meni kuitenkin liian pitkälle, joten rikosilmoitus varmasti oli hyvä vaihtoehto, jotta kyseinen kommentoija oppii mitä netissä kannattaa/saa kirjoittaa ja mitä ei. Toivottavasti myös muut asiattomasti kommentoineet huomaavat tästä, että millaisia seuraamuksia nettikirjoittelulla voi olla. Monille asiaton kirjoittelu on vain "läppää", mutta poliisin puuttuminen asiaan varmasti herättää kaikkien silmät ja näyttää miten vakavasta asiasta oikeasti on kyse.

    Mukavaa talven jatkoa ja toivottavasti asiattomien kommenttien määrä vähenee jatkossa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, itse olenkin koittanut olla melko neutraali ja en ole lähtenyt riitelemään ikävästi kommentoijien kanssa. Hyvät talvet myös sulle:)

      Poista
  99. Miten joku kehtaa kirjottaa toisen blogiin tollasta? Ei taida kirjottajalla itellään olla kotona, koulussa, töissä tai ihan missä vaan asiat kovin hyvin... Sellaset ihmisethän usein purkaa pahaa oloaan muihin viattomiin ihmisiin. Onneks teitte rikosilmotuksen! Voimia sulle Tiia !

    VastaaPoista
  100. huhhuh! tosi törkeetä laittaa tollaista! oli hyvä kun otitte asian käsittelyyn kunnolla. kaikki mitä kommentissa mainittiin on täyttä pötypuhetta!

    VastaaPoista
  101. Siis mitä ihmettä!? Nyt hei meni vähän yli! ok, ymmärrän jos tullaan haukkumaan vähän, tyyliin "leso" (en siis tarkota että toi olis totta!) mutta noin paljon, ja vielä noin paljon valehtelua! :o kateus paistaa läpi B)

    VastaaPoista
  102. Saattaa pikkuse hävettää tota tarana vai mikä olikaa. Mut ennen kaikeese on ongelmissa. Mut on toi aika loukkaava jos noi itelle kirjotettais. Mut et oo läskiä nähnykkää etkä edes pulleeta. Mite muka olisit pärjanny tollei metrin luokissa jos et osaa ridata. Et oo ky oo lesbo sen ois huomannu ja haittaisko vaikka olisi. Et haise paskalle sen ois huomannu stadikalla jos siis oisit haussu.

    VastaaPoista
  103. Ei kenenkään ihmisen tarvitse kestää tuollaista. Kyllä taitaa tällä taralla olla suurempiki ongelma omassa elämässsään. Huhhuh!

    VastaaPoista
  104. Ihan hirvee kommentti, miten joku voi laittaa toiselle jotain tollasta :Oo kiva blogi sulla

    VastaaPoista
  105. + mitens nyt käy "Taran", kun äiti ja isi saa tietää ;)

    VastaaPoista
  106. Järkyttävää tekstiä...ei moni uskaltaisi ottaa poliisiin yhteyttä, pisteet sulle! Vaatii paljon henkistä voimaa kestää noita kommentteja, vaikka "ei niitä pidä ottaa itseensä". Näinhän se on, mutta vaikeaa on ohittaa kaikki se roska mitä näkyy oman blogin sivuilla. Oot varmasti tosi vahva ihminen!

    VastaaPoista
  107. Nyt Tiia oot niin oikella asialla kuin vain voi olla! Toivottavasti ilkeät kommentit vähenevät tämän myötä, niin käy aivan varmasti, kun joidenkin omatunto alkaa kolkuttamaan ;).

    VastaaPoista
  108. Toi on Kyl on niin noloo laittaa tollast paskaa ku ei oo ees totta ja tosi hyvä et teitte sen rikosilmotuksen !!! :)

    VastaaPoista
  109. ihan oikeesti mitä ihmisten päässä liikkuu? Hyvä että teitte rikosilmoituksen! Toivottavasti loppuu tollanen :c

    VastaaPoista
  110. Tähän on nyt ihan pakko sanoa että on ihmisillä pokkaa!
    Tulla haukkumaan toisten elämää,liekö kyseessä kateus tai jokin muu.
    Ehkä sanon tämän mailman pahimman valheen ja väitän että olet oikeasti kaunis!
    Voittonon tosi ihana,hyvä rakenteinen,hyvässä kunnossa oleva sekä terve hevonen.siitä ei kenelläkään voi olla mitään sanottavaa.tosi paljon voimii sulle että jaksat kuunnelle tuollaista.suosittelen laittamaan pois nuo anonyymi kommentit..jäisbtommoset solvaukset kauas pois..

    VastaaPoista
  111. Olis ihan kiva tietää, miten kyseisen kommentin lähettäneen perhe reagoi tuohon rikosilmoitukseen.. Ei järjen hiventäkään tuollaisissa kommenteissa!

    VastaaPoista
  112. Toi "Tarahan" laitto tos lopus et millään pahalla. Miten tommone vois olla läppää? Outo!:D mut sullon yosi kiva blogi ja oot tosi kaunis!(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei ollut Taran teksti käsittääkseni vaan jonkun anonyymin.

      Poista
  113. Huhhuh. Onneks teitte rikosilmoituksen. Oikeesti miten kukaan voi kirjoittaa tollasta tekstiä. Miten se ees voi noin kirjottaa kun ei sua edes tunne? Säälittävä toi, toivottavasti se ottaa nyt opikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä voi tietää tunteeko hän meitä :/

      Poista
  114. Ei kenenkään ihmisen tarvitse kestää tuollaista. Kyllä taitaa tällä taralla olla suurempiki ongelma omassa elämässsään. Huhhuh!

    VastaaPoista
  115. No huhhuh! Mun mielestä oot ihan sairaan hyvä ratsastaa, nätti ja hyvä bloggaa! Älä ota tosta ittees :C Hyvä et teit rikos ilmotuksen!

    VastaaPoista
  116. Sinun ei kyllä todellakaan tarvii kuunnella ja katsella tollasta! Päätitte aivan oikein..

    VastaaPoista
  117. Toi on oikein sille kuka sua haukku! Ihan omituinen älä välitä siitä se on joku urpo :/

    VastaaPoista
  118. Nyt pitää kysyy et miks leikkaatte hevosten vuohiskarvat ku eiksne hevosilla jotenki suojaa joltai riviltä tms?:)

    VastaaPoista
  119. Hyvä Tiia! Mahtaa pikkuisen hävettää tuota "Taraa" tai ainakin syytä olisi. Hyvä että teitte ilmoituksen niin saapahan muutkin sitten tietää että kyllä sinä ja muutkin bloggaajat joille tälläistä lähetetään ovat tosissaan ja valmiina tekemään sen ilmoituksen lopulta. Kohta varmaan tulee anteeksipyyntö "en tarkottanu sitä se oli läppä eihän tässä mitään sori oikeesti :):) ollaanks kamui?"

    VastaaPoista
  120. Ainiin ja vielä (haha jo kolmas kommentti XDD) Voidaanko tuo "Tara" jäljittää jotenkin tai jotain? Siis että tietää kuka tuo "Tara" oikeasti on ? Toivottavasti ymmärsit XD

    VastaaPoista
  121. Taitaa olla tolla haukkujalla hyvä elämä. Onneks teette tosta rikosilmotuksen! Kauheaa tollanen !

    VastaaPoista
  122. Toi "tara" on vaan kateellinen sulle Tiia. Oot oikeesti yli ihana :) ja Voittoki on tosi ihana♥ En ymmärrä miten joku voi olla noin ilkee sulle. Teitte ihan oikein.

    VastaaPoista
  123. Oneeks ilmotit tosta, koska toi oli aika törkeetä!!!!
    Toivottavasti se saadaan kiinni

    VastaaPoista
  124. Sulla oli kyllä täysi oikeus tehdä rikosilmoitus. Huomaa että joillain ihmisillä on ihan liikaa vapaa-aikaa ...

    VastaaPoista
  125. Vähän kuulostaa siltä että tämä Tara oli kirjoittaessaan tavalla tai toisella aineissa :o eihän kukaan voi tommosta laittaa :((

    VastaaPoista
  126. Luin ton kommentin ja sen aikana olin sillei et mitä? Miten joku voi olla noin ilkeä, no mut onneks teitte rikosilmotuksen

    VastaaPoista
  127. Järkyttävää miten joku voi kommenttoja noi.. en tajua

    VastaaPoista
  128. Tiia älä anna ton lannistaa sua, oot ihan mieletön persoona, semmonen johon haluaisi varmasti moni tutustua ja jolle moni on kateellinen, kuten kyseisen haukkumakommentin kirjoittaja. Kukaan, siis kukaan ihminen ei ole ruma. Et sinä eikä muutkaan, jokainen on sisältä ja ulkoa kaunis. Tsemppiä, älä lannistu, oot kaikkea muuta kuin mitä ilkeissä anojen kommenteissa lukee, niin ulkonäöltäs, kun ratsastustaidoiltas ja ennenkaikkea oot tosi vahva tyttö kun jaksat lukea tuollaista soopaa mitä osa näppiksiltään suoltaa. :)

    VastaaPoista
  129. Ihan oikea ratkasu kyllä tuo rikosilmoitus! Paljon oon noita ilkeitä kommentteja nähnyt muiden blogeissa ja ne on yleensä lähinnä naurattanut, kun niin säälittäviä ovat olleet. Tää meni kyllä jo niin yli, että ei meinaan naurattanut! Mutta tsemppiä sulle, sulla on tosi kiva blogi ja oot tosi vahva, kun kestät noita ilkeitä kommentteja! :)

    VastaaPoista
  130. Hyi kamala miten joku en edes jaksanut kirjoittaa tommosta sontaa ?! Tekstistä ja kommentistä näkee ,että asialla on ollut kyllä joku keskenkasvunen lapsi ! :O

    VastaaPoista
  131. Teit just oikein! Kauheeta ku jotkut kehtaa!

    VastaaPoista
  132. ei tommota kommentia saa laittaa mummielestä sä ratsastat tosi hienosti ja voitto liikkuu sun kanssa tosi kivasti, toi oli kyllä tosi törkeetä.

    VastaaPoista
  133. Toivottavasti toi "Tara" saadaan kiinni. Jo viestistä huomas että kateus pääsi valloilleen. Ootte Voiton kanssa niin ihania! Miten joku voi olla edes noin ilkeä!

    VastaaPoista
  134. Hyi, mikä kommentti! Vaikka oon nähny hirveenä blogeissa rumia kommentteja Nii en ikinä mitää vastaavaa, toi meni ihan yli!! Huippua, että teitte ilmoituksen ja vielä parempaa, ett Se joutuu siitä vastuuseen! Toivottavasti tänne ei enää Tuu tollasia kommentteja!(:

    VastaaPoista
  135. Kamalaa! Toivottavasti saatte kirjoittajan kiinni!!

    VastaaPoista
  136. Toivottavasti tekijä nyt ymmärtää tuollaisten tyhmien kommenttien seuraukset. Oikein teit rikosilmoituksen tehdessä, koska toivottavasti tästä oppis paitsi myös tuo kommentoija, että muutkin jotka on ennen kirjoitellut asiattomia juttuja nettiin.

    Ja muuten oo tosikauan halunnut sanoo et sun blogi on ihana! ♥ Postauksista huomaa että huolehditte Voitosta ja Lillistä ja kuten sanoit aikaisemmassa että hevoset eivät ole teille urheiluvälineitä vaan osa perhettä, se näkyy tekstistä ja huomaa että ruudun takana on vastuullinen hevosen omistaja. Myös tapasi kirjoittaa on hyvä ja blogisi ei ole koskaan tylsä. Banneri on upea ja Voitto on niiiin komea hevonen ! + oot tosi hyvä ratsastaan ja käsitteleen hevosia. ja tottakai kaunis ! (:

    VastaaPoista
  137. Oikeesti tosi törkeetä käytöstä! Miten joku voi tollasia lähettää. Hyvä, että teitte rikosilmotuksen. Toivottavasti lähettäjä saa rangaistuksen.

    Voimia Tiia!

    VastaaPoista
  138. Toivottavsti saatte viestin kirjoittajan kiinni!! Jaksamisia siulle ja siun perheelle!:))

    VastaaPoista
  139. Onko mahdollista että tkikä saadaan kiinni? Toivottavasti koska on tainnu todsa vuosien vihat tulla ulos:D hirveetä tekstii ja loukkaavaa sun perheeseenki viitaten.

    VastaaPoista
  140. törkeetä onneks teitte ilmotuksen tuolla kirjottajalla ei taida olla kaikki hyvin.... tai sit se on kateellinen mutta silti tuo on TÖRKEETÄ!

    voimii tiia ! :C

    VastaaPoista
  141. ihan hirveää tuollainen käytös ! ;( Et missään nimessä ole mikään noista joita tuo tara luetteli !! voimia .. ! toivottavasti se kirjoittaja saadaan kiinni ..

    VastaaPoista
  142. TÖRKEETÄ! Onneks poliiseill on keinonsa tollaiseen! Se tyyppi ei kyllä tajuu, mitä tekee! Oikeasti olet kaunis ja ihana ihminen! Ja toivottavasti kommentit muuttuu positiivisemmaks ja että tämä kommentoija oppisi! Ihanaa talvea ja onnea elämään!

    VastaaPoista
  143. Varmasti oikea päätös, tuossa kommentissa ei ole järjen hiventäkään eikä muissakaan kyseisen henkilön lähettämissä kommenteissa joita luin. Toivottavasti kommentoija saadaan vastuuseen!

    VastaaPoista
  144. En voi ymmärtää ihmisiä, joiden pitää purkaa kateutensa tuolla tavalla! Toivottavasti "Tara" jää kiinni ja joutuu vastuuseen teostaan. Toivotaan että ilkeät ja loukkaavat kommentit vähenevät, kun ihmiset näkevät, että ilkeästä kommentoinnista voi tulla poliisiasia. Oot muuten oikeesti tosi kaunis ja Vote on ihana. Oon sulle silleen kateellinen että sulla on oma hevonen yms., mutta ihailen sinua ja luen blogiasi melkein joka päivä. Vote on (ainakin mun mielestä) ihanampi klipattuna!<3 Tsemppiä sulle, jos joskus tulee lisää ikäviä kommentteja.

    VastaaPoista
  145. Siis mitä ***** ?? miten joku kehtaa? Nuo ei kyllä pidä paikkaansa!! :) Oliko toi se kommentti mikä tuli siltä "taralta" ? P.S Teitte muuten ihan oikein!!!! ((:

    VastaaPoista
  146. Oikein! Ehkäpä lapset pikkuhiljaa oppisivat miettimään sanomisiaan. Vaikka internetin ihmeellisessä maailmassa uskaltaa sanoa, koska ei olla face to face, se ei tarkoita että niin pitäisi tehdä.

    VastaaPoista
  147. Kauhee toi kommentti! >:(( Mut toi, et kirjotat ton tiivistelmän enkuks postauksen loppuun on mun mielestä tosi kiva :) Se on kiva lukea aina postauksen lopuksi ja on tosi kiva, kun jaksat tehä noita lähes kaikkiin postauksiin!

    VastaaPoista
  148. ihan kamalaa! toivottavasti joutuu vastuuseen teostaan! :)

    VastaaPoista
  149. ihan oikeen että teette rikosilmoituksen, tuollainen kommentti oli minustakin älyttömän törkeä! :o

    VastaaPoista
  150. kauhean törkeää tuommonen ! sä olet kaunis etkä mikää ruma ! :D mä en lähettäis ikinä kenellekkään tuommoista kommenttia ! Toivottavasti sinua ei enää haukuta ! saisi miettiä ennenkun kirjoittaa mitää tommosta kellekkää! kellä on oikeesti pokkaa tommoseen, ihan hirveen loukkaavaa ! sori jos tos on jotain kirjoitusvirheitä mut kumminki :D Aivan oiken kertoa poliisille tuosta kommentista ! sehän on aivan kamala!

    VastaaPoista
  151. Satuin lukemaan molemmat kommentit ja tuli kyllä itselle vähän että hetkonen.. En ymmärrä miksi ihmiset ei tajua sitä että netissä ei voi ihan mitä vaan kirjoitella. Netti on ihan eri maailma, laitoit tai teit mitä tahansa, kaikki jää netin historiaan. Jos poistit, joku on ehtinyt sen jo huomata tai kuva menee jo eteenpäin.

    Mun mielestä oli tosi rohkeaa tehdä rikosilmoitus, Nykypäivän poliisit, sekä nettipoliisit on niin taitavia että vaikka kirjoittaja onkin anonyymi, sen tietokone/asuinpaikka, yms tiedot voidaan saada helposti selville. Toivottavasti tämä ''Tara'' nyt ymmärsi mihinkä soppaan on lusikkansa pistänyt. Pointsit sulle Tiia, sekä perheellenne että lähditte tekemään rikosilmotusta, niiiin moni olis antanu olla! Ja tää on sen verran vakava aihe..

    VastaaPoista
  152. Ei elämä!! Mä luulen et ton takana on just joku 10-v tyyppi joka on vaan kateellinen sulle ja halus laittaa tollasseen kommentin vaan kerätäkseen huomioo. Mut se ei oikeesti tainnu ajatella mitä tosta voi seurata. Hyvä että teitte asiasta ilmotuksen. Tossa meinaan sit on opetus sille joka ton kirjotti. Tosi törkeetä

    VastaaPoista
  153. Muuta ei voi sanoa kuin, että teitte oikein tehdessänne rikosilmoituksen kommentista! Liian usein saa lukea blogeista, että he saavat epäasiallisia, todella loukkaavia kommentteja, joten loistavaa että kerrankin joku tekee oikeasti asialle jotain! :) Nyt vain tsemppiä kovasti sinne ja unohda tyhmät kommentit, niiden kirjoittajat eivät tiedä mitään!

    VastaaPoista
  154. Kateus saa aikaan kaiken laista. Tämä kommentti on suorastaan oksettavaa kateellisuutta. Tiialla on oma hevonen. Ja asiat niin hyvin!! Ei varmaan näiden ilkeilykommenttien lähettäjillä ole tullut mieleenkään, että kaikki aina olekkaan niin helppoa ja yksinkertaista.
    PS: Sitäköhän nää tämmösten kommenttejen lähettäjät hakee, et Tiia itkee jossain peiton alla...?! Oikeesti järjen käyttö on sallittua!!!! :D
    Hyvät jatkot sulle ja toivottavasti nää ilkeilykommentit vähenee! :)

    VastaaPoista
  155. Jos joku on niin kateellinen kun toi ''Tara'' , niin ne vois keksii jonkun muun tavan purkaa sen kateuden ''pois''.
    Ja miten joku voi edes väittää ettetkö olisi kaunis?. Minusta sinä Tiia olet kaunis ja hyvä/paras ratsastaja. Vote on munkin mielest klipattuna ihanampi (vote on kyll aina yhtä ihana).
    T:pikkushoppailija

    VastaaPoista
  156. Hei hyvä juttu että teitte rikosilmoituksen!

    VastaaPoista
  157. Siis ihan KÄSITTÄMÄTÖNTÄ että joku voi kirjoittaa tuollalailla... Miten voi olla niin ilkeä? Mulla ei ymmärrys riitä. Tosi hyvä, että ilmoititte poliisille, tuo on ihan kauheeta!
    Tiia, sulla on maailman paras ja ihanin blogi, panostat tähän niin paljon, kuvat on ihan jäätävän hyviä, ja videot laadukkaita. En missään, en MISSÄÄN oo nähny toista näin ihanaa blogia, ja voin paljastaa että sä oot jopa mun idoli!:D Ja sitten, sitten joku aivan kauhean törkeä tyyppi vaan ilmaantuu toisen blogiin haukkumaan.. bloggaaja näkee vaivaa, kuluttaa ihan hirveesti aikaa, tekee niin paljon ilahduttaakseen lukijoita, sä yrität aina saada kaikki niin lukijaystävälliseksi..

    Ja sitten kun on kovalla kolmen vuoden työllä saanuta aikaiseksi jotakin näin ainutlaatuista, joutuu lukemaan kiitokseksi jotakin tuollaista... Voi älä huoli, sä oot kaunis, sulla on ihana ääni ja ratsastat aivan huippuhyvin, Voitto ja Lilli ei vois mistään muualta saada noin ihanaa kotia, kyllä joka hepan kelpais. Eli sä oot ihan MAHTAVA ihminen!<3 Älä ikinä lopeta bloggaamista:)

    T. Sun ehdoton fani!:D

    VastaaPoista
  158. Törkeetä kyllä tollanen! :o Toi poliisi on muuten meidän tuttu, tosi mukava ihminen, ja hoitaa (ainakin mun kokemuksien mukasesti) asiat hyvin, mukava tyyppi ;) Toivottavasti sulle ei enää kommata tolleen, ihan oikein teit kun tollasesta teit rikosilmotuksen, ei tuollasta kenenkään tarttee lukee!

    VastaaPoista
  159. Itse tekisin tismalleen samoin jos joku kirjoittelisi tollaista paskaa musta. Huh miten joku voikaan olla kateellinen!

    VastaaPoista
  160. törkeetä sanoa noin ... Tiia on aivan ihana ja kaunis bloggaaja ja oon nyt vuoden seurannu sun blogia :3 en ymmärrä noita jotka tulee haukkuu tiiaa :( ilkeetä :'(

    VastaaPoista
  161. Tärkeetä! :O Miten joku voi kirjoittaa noin.. hyvä teitte niinkuin te teitte! :)

    VastaaPoista
  162. Herrajumala... hyvä vaa ku teitte ilmoituksen, tollasta näkee netissä nii paljon että jonkun onkin jo syytä puuttua!

    VastaaPoista
  163. Ei tollasta pidä kenekään hyväksyä, ihan älytöntä miten joku voi sanoo tolleen?! En tajua.. Ja tähän on nyt vielä pakko lisätä että yleensäkin mitä olen näitä postauksiesi kommenteja lukenu, musta on aivan älytöntä mitenkä jotkut tulevan joka pienimmästä asiasta tänne valittamaan tai jos ei ole ehkä valittamista ja pilkunviilausta niin silloin haukutaan yms. EN ymmärä sitä, kun omasta mielestä oikeesti se on vaan nii turhanpäivästä valittaa joka asiasta. Ja siis todellakin mun mielestä ne asiat mistä täällä valitetaan, yritetään oikeesti ihan etsimällä etsiä niitä, että sais nyt taas jotain valittamisen aihetta.. Muistakaaa että hei asian voi sanoa myös rakentavana palautteenna ja sitähän Tiiakin on sanonut, että palautetta voi antaa rakentavasti ja luulenpa että rakentava palaute on varmasti tervetullutta!

    VastaaPoista
  164. Mitäköhän ton kommentin kirjoittaja on oikeasti ajatellut? :0 Ihan kauhea kommentti! :(

    VastaaPoista
  165. Hyvä päätös tehä rikosilmoitus! Joillain ihmisillä taitaa unohtua välillä, että anonyyminimimerkin taakse ei kannata piiloutua liikaa...

    VastaaPoista
  166. voi voi kun kateus iskee!!!teitte kyl ihan oikein!.
    luin muutki kommentit ja oli aika suoraan sanottu!!!;D;D
    (onk pinja jollain tauolla,vai?????)

    VastaaPoista
  167. Onpa jollakinn ollu otsaa kitjottaa tollasta! Eikö tällä kyseisellä henkilöllä oo ollenkaan omatuntoa? Onks teitte rikosilmotuksen tosta kommentista. Ihan käsittämätöntä. Miten joku voi oikeesti kirjottaa noin?

    VastaaPoista
  168. No toi kommentti meni kyllä ihan liian pitkälle! o.o
    Meinasi hermot mennä kun luin tota ''Taran'' kommentia on ihan oikee valinta tehä rikosilmoitus, koska toi on tosi törkeetä kukaan ei ansaitte tollasta! :/
    Toivottavasti nyt toi ''Tara'' tajuaa miten sanatkin voi vaikuttaa netissä.
    Tää on super mahtava blogi ja oot tehnyt tän eteen paljon vaivaa ja joudut lukee jotain tollassii kommenttei, törkeetä :(

    VastaaPoista
  169. Mitä ihmettä :o Ihan oikein teitte kun teitte (hah, kuulostaa hauskalta :D) asiasta rikosilmotuksen niin saadaan tekijä vastuuseen teoistaan. Tuo kommentti kyllä huokuu niin paljon kateellisuutta, ei kukaan "normaalisti" kirjottais noin vaikka olisitkin jonkun mielestä ruma/huono ratsastamaan/ällöttävä/haiseva/mitä tahansa. Mun mielestä oot tosi nätti ja taitava ratsastamaan, olis kiva tutustua suhun ihan livenäkin mutta kun en edes asu Kuopion suunnalla :/

    VastaaPoista
  170. Hui kauhee ! :o Miten joku kehtaa tulla tollasta puhumaan ! Toivottavasti joutuu vastuuseen teoistaan. Mun mielestä olet todella hyvä ratsastamaan ja pidätte tosi hyvää huolta hevosistanne ja tallinne on juuri sellainen jonka kaikki hevoset ansaitsisi ! :) Toi "Tara" vois kyllä miettiä kaks kertaa mitä puhuu! Hyvä kun teitte rikosilmoituksen. Toivon kaikkea hyvää koko perheelle :) toivottavasti asiat selviää ! :)
    Onko tää "Tara" ennenkin haukkunut sua täällä blogissa ?

    VastaaPoista
  171. Aivan jär-kyt-tä-vää!!!! Ihan oikein tiia teit ton rikosilmotuksen suhteen!! Yritä nyt vaa unohtaa noi kauheet sanat mitä se idiootti kirjotti! Sun blogi on ihana,voitto kans!! :)

    VastaaPoista
  172. Sairasta! D: Miten voi tolleen kehdata tulla puhumaan! :O Ja huomaa tosiaan, että on ollut aika nuori tuo kirjoittaja, kuten tuolla ylempänäkin sanottiin.. Minusta on hyvä että teitte rikosilmoituksen, ja todellakin toivon kovasti, että se saataisiin kiinni! Onko enne haukkunu "Tara" sua sun blogeissa?

    VastaaPoista
  173. Mua jossain mielessä jopa vähän naurattaa noi kommentit, vaikka tosi törkeitä onkin. Ei ois kivaa omalle kohalle osua tollasia. Toivottavasti tää 'Tara' nyt tajuais lopettaa tän, onhan toi jo aika vakava asia, toi rikosilmotus. Säälittää vaan ton tyypin puolesta kun tullut tänne sua omaksi huvikseen haukkumaan, eikä oo tajunnut että kaikella on seurauksensa.

    VastaaPoista
  174. oli kyllä ihan oikein tehty et teitte rikosilmotuksen! ei herranjumala. netissä on kyllä paljonkin ihmisiä jotka ei näköjään osaa käyttäytyä! oikeesti tuo oli ehkä ilkein kommentti mitä oon kuullut:o
    ei kannata ottaa itteensä, tuo ihminen on oikeasti sulle kateellinen.

    VastaaPoista
  175. On tämä nyt kyllä aivan mahdotonta! Eikö tuolla kirjoittajalla ole minkäänlaista omatuntoa... Aivan kauheaa tekstiä! Olen aivan shokissa. Toivottavasti saatte henkilön kiinni ja hänet ymmärtämään mitä on tehnyt!

    VastaaPoista
  176. No huhuhuh sanon minä ! :oo

    VastaaPoista
  177. voi halleluuja!!! oon nähny kaikenlaista täällä netissä, mutta tuo on pahinta!! mikä näiden ihmisten päässä liikkuu?? teit ihan oikeen päätöksen, oon susta niin ylpeä! tsemppiä :)

    VastaaPoista
  178. Haha, kaikki on ilmeisesti sanonu sen mitä olin laittamassa, mut nyt ihan oikeesti, miten joku ees kehtaa laittaa tuommosta? Toisaalta tuntuu et tuo "Tara" on joku elämäänsä kyllästyny ihmine, jolla on vaa halu saaha kirjotella tähän blogiin kaikkee paskaa ja saaha varmaa se "voittamisen" tunne, jos loukkaannut jostai sen laittamasta kommentista. Mut hyvä et teitte tästä rikosilmotuksen ja kaikkee hyvää sulle Tiia!:-)

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.